Junaradan varastamisesta vankeutta

Wikiuutisista

5. toukokuuta 2009

Sallalainen mieshenkilö on tuomittu Kemijärven käräjäoikeudessa yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen purettuaan kiskot käytöstä poistetulta radalta ja myytyään ne romukauppaan. Tämän lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan yli 50 000 euron korvaukset eri osapuolille. Tuomitun asianajaja ilmoitti valittavansa tuomiosta Hovioikeuteen.

Mies oli purkanut kiskot 1,7 kilometrin matkalta käytöstä poistetulta rataosuudelta Sallan Kelloselässä. Anastetun metallin hän oli myynyt edelleen oululaiselle yritykselle 38 000 euron hintaan. Romun oli tarkoitus päätyä Kuusakoski Oy:lle, joka nyt vaatii 16 536 euron korvauksia toteutumatta jääneen kaupan aiheuttamista kuluista.

Tapaus paljastui kyläläisten ihmeteltyä mihin kiskot olivat kadonneet. Mies oli kertonut ostaneensa kiskot. Hän oli aikaisemmin yrittänyt ostaa niitä laillisesti Ratahallintokeskukselta mutta se ei ollut suostunut niitä myymään. Myöhemmin hän oli kiistänyt Ratahallintokeskukselle olleensa osallisena kiskojen katoamisessa. Syytetty kuitenkin myönsi tekonsa tutkinnassa.

Ratahallintokeskuksen mukaan kiskot on tarkoitus purkaa muutenkin Isokylän–Kelloselän väliltä lähivuosien aikana.

Lähteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa