Tähtifantasia-palkinto 2014 puolalaiselle klassikolle

Wikiuutisista

12. heinäkuuta 2014

Helsingin SF-seuran Tähtifantasia-palkinto parhaasta vuonna 2013 suomeksi ilmestyneestä käännösfantasiakirjasta on myönnetty Basam Booksin julkaisemalle Bruno Schulzin novellikokoelmalle Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Teoksen on suomentanut Tapani Kärkkäinen.

Kanelipuodit ja muita kertomuksia -teos sisältää puolanjuutalaisen Bruno Schulzin (1892–1942) koko tuotannon: kertomuskokoelmat Kanelipuodit (1934) ja Kuolinilmoituksen sanatorio (1937) sekä muutaman teosten ulkopuolisen novellin. Kirjan toisiinsa kytkeytyvät tarinat kertovat päähenkilön kasvusta pikkukaupungissa ja hänen erikoisesta perheyhteisöstään.

Palkintoraadin mukaan kokonaisuus on 1900-luvun kirjallisuuden ainutlaatuisimpia teoksia, moderni klassikko, joka ei ole vanhentunut lainkaan. Kirjailijan runollinen, runsaan metaforinen kieli kuvastaa hienosti todellisuutta, jossa henkinen ja aineellinen sulautuvat yhteen. Arjen yksityiskohdista ja maagis-realistisista tapahtumista avautuu näkymä maailmaan, jossa ihminen on osa alati muutoksessa olevaa kokonaisuutta.

Palkintoperustelujen mukaan Schulzin kirjoitustyylissä voi nähdä sukulaisuutta 1900-luvun alkupuolella syntyneeseen weird fictioniin, fantasian muotoon joka sivuaa myös kauhua ja tieteiskirjallisuutta. Tapani Kärkkäisen suomennosta luonnehditaan mestarilliseksi.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat Jukka Halme, Aleksi Kuutio, Anne Leinonen ja Osmo Määttä.

Lähteet[muokkaa]

Katso myös aiheeseen Tähtifantasia-palkinto liittyvät aiemmat uutiset.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa