Helsingissä raju ukkosmyrsky

Wikiuutiset
Loikkaa: valikkoon, hakuun

9. elokuuta 2010

Helsingin pelastuslaitos kehotti sunnuntaina 8. elokuuta pääkaupunkiseudun ihmisiä siirtymään sisätiloihin rajusti riehuneen ukkosmyrskyn vuoksi. Myrsky aiheutti satoja hälytystehtäviä, muutaman meripelastustehtävän (tuulen nopeus merellä yli 20 m/s), salamoinnin aiheuttamia tulipaloja ja paljon puiden kaatumisia. Ilmatieteen laitoksen mukaan kaiken kaikkiaan noin 18 000 salamaa välähti. Myrsky kulki yön aikana Lounais-Suomeen ja aiheutti muun muassa sähkönjakelun katkoksia enimmillään 70 000 talouteen.

Porissa järjestetyssä Sonisphere-festivaalissa loukkaantui 40, joista kaksi oli kriittisessä tilassa. Syöksyvirtaus lennätti lavan tukirakenteita yleisön joukkoon ja kaatoi useita kojuja. Ohjelma jatkui kaksi tuntia jäljessä aikataulusta.

Lähteet [muokkaa]