Karille ajaneen konttialuksen kapteeni järkyttyi

Wikiuutiset
Loikkaa: valikkoon, hakuun

28. helmikuuta 2008

Keskiviikkona iltapäivällä karille Helsingin edustalla ajaneen M/S OOCL Nevskiy -konttialuksen kapteeni järkyttyi haverista. Karillejossa oli ainekset paljon pahempaankin.

Noin 60-vuotiaan saksalaiskapteenin ahdistus helpotti jonkin verran, kun aluksen saamat vauriot osoittautuivat vähäisiksi.

Ilta-Sanomat kertoo kapteenin olleen ruorissa karilleajohetkellä. Keskiviikkoinen haveri oli kapteenin pitkän uran ensimmäinen.

Lastina OOCL Nevskiyssä oli 349 konttia. Kapteeni on kertonut tuulen tarttuneen suureen lastipintaan, jonka jälkeen aluksen suoraan saaminen ei ollut enää mahdollista.

Koko aluksen 12-henkinen miehistö säilyi haverissa vahingoittumattomina.

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]