Opettaja Antti Korhosen erottaminen

Kohteesta Wikiuutiset
(Ohjattu sivulta Antti Korhosen potkut)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

12. huhtikuuta 2013

Valtakunnallista julkisuutta saanut opettaja Antti Korhosen erottaminen tapahtui 8.4.2013 Alppilan yläasteen koulun rehtorin toimesta[1]. Antti Korhonen oli poistanut voimakeinoja käyttäen oppilaan koulun ruokalasta 25.3.2013[2][3]. Tapahtuma aiheutti valtakunnallisen kohun häiriöistä koulussa ja opettajan oikeuksista. OAJ aikoo viedä tapauksen hallinto-oikeuteen, mikäli Helsingin kaupunki ei peru irtisanomista[4].

Koulun rehtori Sari Aarniokoski teki tapahtumista poliisille tutkintapyynnön[5]. Korhosen ja Aarniokosken välit olivat olleet tulehtuneet jo ennen erottamiseen johtaneita tapahtumia[6][7]. Lopullisen päätöksen Korhosen erottamisesta teki koulun väliaikainen rehtori Maria Uutaniemi[2][8]. Poliisin mukaan tutkintakynnys ei ylity, eikä epäillä pahoinpitelyä[9]. Tapaus tutkitaan kuitenkin loppuun ja otetaan valtakunnansyyttäjänviraston käsittelyyn[10].

Reaktiot erottamiseen[muokkaa]

Tapahtunutta erottamista pidettiin kohtuuttomana[11] ja OAJ piti erottamista oikeusmurhana[12]. Korhonen sai OAJ:n lisäksi paljon tukea kansalaisilta: hänen tuekseen esimerkiksi kerättiin verkossa adressia ”Pelastakaa opettaja Antti Korhonen”, joka sai muutamassa päivässä 100 000 allekirjoitusta[13][14]. Adressilla, joka aiotaan luovuttaa OAJ:n käyttöön avuksi ”opetusvirastoa vastaan käytävässä taistelussa”, oli 12.4.2013 allekirjoituksia jo yli 200 000[15]. Myös eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) on pitänyt Uutaniemen antamia potkuja ilmeisen laittomina. Hän arvelee kaupungin joutuvan tapahtuman takia oikeuteen ja joutuvan maksamaan korvauksia[16]. Ministeri Jutta Urpilaisesta on vaikeaa ymmärtää, että tapaus on todella johtanut potkuihin[17].

Opetusvirasto vaatii erottamista[muokkaa]

Helsingin opetusvirastosta Korhosen potkuja ovat lähteneet tukemaan ainakin perusopetuslinjan johtaja Outi Salo[18] ja opetuspäällikkö Marjo Kyllönen[19]. Korhosen potkuista jätettiin Helsingin opetuslautakunnalle oikaisuvaatimus[20]. Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto ja Helsingin sivistystoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen toivoisivat kuitenkin tapauksen viemistä oikeuteen[21]. Opetusministeri Jukka Gustafsson ei ole halunnut ottaa tarkasti kantaa Alppilan erottamistapaukseen, mutta korostaa, että opettajalla on oikeus ja velvollisuus puuttua vaarallisiin ja uhkaaviin tilanteisiin myös voimatoimin[22].

19. huhtikuuta 2013

Vantaalainen Sami Rautavuori, joka aloitti nettiadressin ”Pelastakaa opettaja Antti Korhonen”, on perustanut myös parempaa koulukuria vaativan kansalaisaloitteen.[23].

Opetuslautakunta perui erottamisen[muokkaa]

10. toukokuuta 2013

Opetuslautakunnan päätöksestä Korhosen potkut peruttiin toukokuussa, vaikka opetustoimi ajoi vielä Korhosen erottamista. Lautakunta päätti antaa Korhoselle kirjallisen varoituksen, vaikka sillä ei olekaan lain mukaista toimivaltaa antaa varoitusta OAJ:n tulkinnan mukaan. Opetustoimen johtaja Rauno Jarnila vastustaa kuitenkin Korhosen paluuta erityisopettajaksi. Päätöksestä valitetaan mahdollisesti hallinto-oikeuteen. Myös tapauksen rikostutkinta jatkuu.[24][25]

Lähteet[muokkaa]

  1. Opetuslautakunta käsittelee opettajan erottamisen, YLE 11.4.2013
  2. 2,0 2,1 Näin rehtori perustelee opettajan potkuja, Iltalehti 9.4.2013
  3. Helsinki erotti voimakeinoja käyttäneen opettajan, YLE 8.4.2013
  4. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: Virkasuhteen purku liian rankka päätös, Akavan tiedote 8.4.2013
  5. Opettajan potku-uhka kuohuttaa Alppilan yläasteella, HS 29.3.2013
  6. Lehdet: Erotetun opettajan ja rehtorin välit tulehtuneet, Helsingin Uutiset 15.4.2013
  7. Sotku sairauslomasta edelsi Alppilan opettajan potkuja, MTV - STT 15.04.2013
  8. Alppilan yläasteen koulun sivusto
  9. Poliisi: Erotettua opettajaa ei syytä epäillä pahoinpitelystä, IS 10.4.2013
  10. Alppilan kahakka ylimmälle syyttäjälle - Valtakunnansyyttäjänvirasto tekee syyteharkinnan Alppilan yläasteen kahakasta, kunhan poliisi saa esitutkinnan valmiiksi. IS 10.4.2013
  11. Potkuista pontta kouluhäiriköille - pääkirjoitus, Kaleva 10.4.2013
  12. OAJ: Opettajan erottaminen on oikeusmurha, HS 8.4.2013
  13. Adressi erotetun opettajan puolesta rikkoi 100 000 rajan, YLE 9.4.2013
  14. Yli 150 000 nettiadressin allekirjoittajaa tukee erotettua opettajaa, Kaleva 9.4.2013
  15. Opettajan potkut: 200 000 nimeä ylittyi – adressi OAJ:lle ”opetusviraston vastaiseen taisteluun”, Uusi Suomi 12.4.2013
  16. Heinäluoma: Alppilan opettajan potkut pitäisi perua, IS 13.4.2013
  17. Urpilainen Hjallikselle MTV3:lla: "Sympatiat erotetun opettajan puolella", IL 12.4.2013
  18. Opetusvirastoon palautevyöry Alppilan koulujupakasta, YLE 12.4.2013
  19. Opetusministerille palautetta tv-ohjelmasta: "Olipa munaton esiintyminen", IS 13.4.2013
  20. Opettajan potkuista jätettiin oikaisuvaatimus, Helsingin Uutiset 11.4.2013
  21. Helsinki veisi Alppilan opettajan irtisanomisen oikeuteen, HS 14.4.2013
  22. Opetusministeri Gustafsson: Opettajalla on velvollisuus puuttua uhkaaviin tilanteisiin, Aamulehti 10.4.2013
  23. Kouluadressin perustaja laati kansalaisaloitteen, Vantaan Sanomat 18.4.2013
  24. Alppilan erityisopettajan potkut muutettiin kirjalliseksi varoitukseksi, YLE 7.5.2013
  25. Alppilan opettaja: Opetusvirasto koki arvovaltatappion, HS 7.5.2013

Aiheesta muualla[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä