Australialainen yliopistonlehtori sai potkut swastikan käytön takia

Wikiuutisista

13. helmikuuta 2019

Sydneyn yliopiston päärakennus.

Sydneyn yliopisto irtisanoi tohtori Tim Andersonin työsuhteen ”vakavan väärinkäytöksen” takia. Yliopistossa poliittisen taloustieteen lehtorina työskennellyt Anderson pidätettiin virantoimituksesta kaksi kuukautta sitten hänen näytettyään pitämällään luennolla kalvoa, jossa Israelin lipun päälle oli asemoitu natsien hakaristi. Andersonille annettiin sen jälkeen mahdollisuus perustella, miksi työsuhdetta ei pitäisi päättää. Yliopisto kuitenkin hylkäsi Andersonin jättämän vetoomuksen ja erotti hänet.

Kymmenet Sydneyn yliopiston työntekijät asettuivat vastustamaan Andersonin virantoimituksesta pidättämistä, koska heidän mielestään akateeminen vapaus muuttuu ”merkityksettömäksi, jos se kumotaan silloin, kun sen harjoittamista pidetään loukkaavana”.

Sydneyn yliopiston provostina toimivan Stephen Gartonin mukaan oppilaitoksen kaikkien työntekijöiden on täytettävä tietyt käyttäytymistä koskevat vaatimukset. Gartonin mukaan yliopisto puolustaa työntekijöidensä vapautta esittää epäsuosittujakin näkemyksiä osana opetustaan ja harjoittamaansa tutkimusta. Hän lisäsi, että työntekijöiden tulee kuitenkin samalla noudattaa yliopiston käytäntöjä ja käyttäytymissääntöjä. Tim Anderson on puolestaan kertonut käyttämänsä hakaristin kuvan olleen hädin tuskin havaittavissa. Hän on myös sanonut vakaan mielipiteensä olevan se, että ”vertailut fasistivaltioiden välillä ovat täysin oikeutettuja”.

Australian opetusministerit ovat aiemmin moittineet Andersonin Pohjois-Koreaan ja Syyriaan suuntautuneita matkoja, joiden aikana hän on esittänyt kyseisten maiden hallintoja tukevia ja läntiseksi imperialismiksi katsomiaan asioita vastustavia kannanottoja.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa