Siirry sisältöön

Belgian pääministeri Van Rompuysta EU:n presidentti

Wikiuutisista

20. marraskuuta 2009

Herman Van Rompuy
Catherine Ashton

Bryssel, Belgia. EU-maiden johtajat valitsivat EU:lle presidentin ja ulkoministerin eilen torstaina. Belgian pääministeri Herman Van Rompuyn valinta EU:n presidentiksi ja brittiläisen komissaari Catherine Ashtonin valinta EU:n ulkoministeriksi varmistui nopeasti ennen torstaisen huippukokouksen alkua.

EU:n presidentin (Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja) ja ulkoministerin (ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja) virat syntyvät, kun EU:n uusi perussopimus Lissabonin sopimus tulee voimaan joulukuun alussa. Van Rompuy astuu presidentin virkaan 1. tammikuuta, kun taas Ashtonin virkanimitys vahvistetaan luultavasti Euroopan parlamentissa.

Varsin tuntemattomia nimiä

[muokkaa]

Belgian kristillisdemokraattista pääministeriä ja vasta vuoden komissaarina toiminutta brittivaikuttajaa ei tunneta kovin hyvin kansainvälisesti.

Van Rompuy on ollut Belgian pääministeri viime joulukuusta lähtien. Hänen valintaansa EU:n presidentiksi edesauttoi, että hän on pienestä Belgiasta, joka on jo kauan ollut Euroopan yhdentymisen suhteen myönteinen maa.

Ashtonin nopea edistyminen urallaan on Financial Timesin mukaan vakaan pätevyyden, viehätysvoiman ja tuurin ansiota. Hän on toiminut kotimaassaan työväenpuolueen johtajana parlamentin ylähuoneessa. Hänellä on paronittaren arvo.

Vanhanen: Liberaalit seuraavana vuorossa

[muokkaa]

Suomen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) edusti EU:n liberaaleja virkanimitysneuvotteluissa, mutta koska vain neljä Eurooppa-neuvoston valtionpäämiehistä oli sidoksissa liberaaleihin, presidentin virka meni keskustaoikeistolle ja ulkoministerin virka sosialisteille. Vanhanen kuitenkin uskoo, että koska nämä virat menivät sivu suun, liberaalit ovat hyvissä asemissa muista EU-viroista päätettäessä.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa