Cronberg ehdottaa Ahtisaarta välittäjäksi Gazaan

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

5. tammikuuta 2009

Tarja Cronberg

Työministeri Tarja Cronberg (vihr.) vaati tänään kannanotossaan tulitaukoa Gazaan. Hänestä nykyinen toiminta, jossa eri maat lähettävät kukin omia erityislähettiläitään tilannetta selvittämään, ei ole paras mahdollinen tapa, vaan ainakin Euroopan unionin olisi toimittava yhtenäisesti. Hänestä ratkaisu on EU:n käsissä, koska Yhdysvaltain hallinto on vaihtumassa.

Cronberg huomauttaa, ettei presidentti Martti Ahtisaaren ammattitaitoa ole vielä kokeiltu hyödyntää Lähi-idän ongelmien ratkaisemisessa. Cronberg ehdottaakin, että eri maat yhdistäisivät toimintansa kriisissä vaikkapa Ahtisaaren vetämäksi rauhanprosessiksi.

Cronberg puolueineen on pettynyt YK:n toiminnan tehottomuuteen kriisin ratkaisemisessa.

Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna saanut Ahtisaari sanoi palkinnonjakotilaisuudessa pitämässään esitelmässä uskovansa, että kaikki kriisit, myös Lähi-idän kriisi, voidaan ratkaista. ”Ratkaisu vaatisi panosta kaikilta kriisin osapuolilta samoin kuin kansainväliseltä yhteisöltä kokonaisuutena”, hän sanoi ennen Israelin ja Hamasin välisen tulitauon päättymistä pitämässään esitelmässä.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä