Siirry sisältöön

Gigantti ja Markantalo eivät luovu ilmiantopuhelimesta

Wikiuutisista

30. toukokuuta 2008

Kodinkoneketjut Gigantti ja Markantalo eivät luovu ilmiantopuhelimesta, johon työntekijä voi tehdä nimettömän ilmiannon epäillessään työtoveriaan rikkeestä. Uudenmaan työsuojelupiiri on ilmaissut kantansa ettei kyseinen ilmiantolinja ole aivan asiallista toimintaa. Sen mukaan siihen liittyy oikeusturvaongelma. Työsuojelupiirin mukaan ilmiannon kohteella tulee olla oikeus tietää ilmiannon syy ja tekijä.

Molemmat kodinkoneketjut omistaa sama ylikansallinen DSG-konserni. Suomen konsernijohtajan Irmeli Rytkösen mukaan ilmiantopuhelin on tuotu konsernin johdon päätöksellä muiden maiden ohella Suomeenkin eikä asiaan voi vaikuttaa. Rytkösen tiedossa ei ole onko linjaa käytetty. Hänen käsityksensä mukaan sille ei Pohjoismaissa ole edes tarvetta. Täällä asioista tulee voida puhua suoraan.

Gigantin pääluottamusmies Timo Virta ilmoittaa omana näkemyksenään että linjaa olisi käytetty verraten vähän. Vihjekampanjan julkaisu aiheutti jonkin verran keskustelua henkilökunnassa. Virta kertoo henkilökunnalta tulleiden viestien perusteella kampanjaa pidettävän vitsinä.

Lähteet

[muokkaa]

Katso myös tähän aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa