Hallitus tahtoo äänikynnyksen Suomen eduskuntavaaleihin

Wikiuutisista

20. toukokuuta 2009

Eduskunnan istuntosali

Hallitus pääsi eilen sopuun ehdotuksesta, että eduskuntavaaleissa puolueen olisi jatkossa saatava kolme prosenttia valtakunnallisista äänistä päästäkseen Eduskuntaan. Vaalilakityöryhmä oli alun perin ehdottanut äänikynnykseksi 3,5 prosenttia. [1] Kaikki äänikynnyksen ylittäneet puolueet saisivat läpi kokonaisäänisaalistaan vastaavan määrän 199 kansanedustajasta. (Yksi paikka menee Ahvenanmaan vaalipiirin voittajaehdokkaalle.) [2]

Ehdotettua järjestelmää perustellaan pienten puolueiden aseman parantamisella. Ajatuksena on, että pienessä vaalipiirissä annettu ääni ei menisi hukkaan vaan vaikuttaisi puolueen kokonaisäänipottiin, vaikka puolue ei siitä vaalipiiristä pääsisi läpi.[3] Äänikynnyksen pelätään kuitenkin estävän uusia puolueita pääsemästä Eduskuntaan.[2]

Uudistukseen kuuluu myös vaaliliittojen kieltäminen.[1] Eduskunnan on käsiteltävä uudistus perustuslain säätämisjärjestyksessä, joten uusi järjestelmä on näillä näkymin käytössä ensi kerran vuoden 2015 vaaleissa.[4]

Vihreät hehkuttavat: Vaalivoitto varmistui![muokkaa]

Vihreässä Langassa kirjoitettiin eilen, että hallituspuolueiden sopu uudesta vaalijärjestelmästä ”sataa keskisuurten puolueiden laariin”. ”Tämä tarkoittaa, että perustuslain takaama yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutuu”, hehkutti vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi. Vihreät olisivat saaneet 17 kansanedustajaa 15:n sijaan, jos uusi järjestelmä olisi ollut käytössä viime vaaleissa. [4]

Urpilainen: Tämä järjestelmä ei SDP:lle kelpaa[muokkaa]

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo nykyjärjestelmän ongelman olevan siinä, että vaalipiirit ja niiden koko vaihtelevat. Hänen mukaansa SDP:lle ei käy järjestelmä, jossa ikään kuin koko maasta tehdään vaalialue, jolle määrätään äänikynnys. [5] Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi reagoi SDP:n kantaan kysymällä: ”Vastustavatko demarit demokratiaa?”[4]

RKP uhattuna[muokkaa]

Ruotsalaiselle kansanpuolueelle äänikynnys on pidemmän päälle uhka, sillä ruotsinkielisten osuus Suomen väestöstä on laskussa. Nykyisellään RKP:n kannatus on yli neljä prosenttia. [2]

RKP olisi halunnut uuteen vaalijärjestelmään mukaan myös vaalipiirikohtaisen äänikynnyksen, joka olisi parantanut sen mahdollisuuksia läpipääsyyn sen kannattajapohjan ollessa keskittynyt rannikkoseuduille.[2]

Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 Hallitus: Äänikynnys käyttöön 19.5.2009. MTV3. Viitattu 20.5.2009.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Vaalilain uudistus vahvistaa äänestäjien tahtoa vaaleissa 20.5.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.5.2009.
  3. Kolmen prosentin äänikynnys sopiva 4.3.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.5.2009.
  4. 4,0 4,1 4,2 Vahti, Jukka: Vihreiden vaalivoitto 2015 varmistui Vihreä Lanka. 19.5.2009. Viitattu 20.5.2009.
  5. Pekko Ylösen toimittama juttu Seitsemän uutisissa 19.5.2009. MTV3.
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa