Siirry sisältöön

Hamas lupailee tulitaukoa

Wikiuutisista

18. tammikuuta 2009

Hamas-taistelijat ammuskelivat tänään raketteja Gazan kaistalta Israeliin, mikä on uhka Israelin julistamalle yksipuoliselle tulitauolle, joka alkoi kahdelta aamuyöllä paikallista aikaa. Tulitauko oli hauras ja rakoili jo aamupäivällä, kun Israel teki ilmaiskun Pohjois-Gazaan. Ilmavoimat sanoi hyökänneensä tuhotakseen raketinlaukaisimen, josta oli aiemmin ammuttu raketteja Israeliin.

Israel ei ennen tulitaukoa saavuttanut ilmaisemaansa tavoitetta, Hamasin asesalakuljetusten tyrehdyttämistä. Israelin maahyökkäyksessä on kuollut kolmen viikon aikana YK:n ja Palestiinan virallisten lähteiden mukaan noin 1 200 palestiinalaista, joista puolet on siviilejä. Israelilaisia on kuollut ainakin 13.

Tänään Egyptissä järjestetään Palestiinan tilanteen johdosta kansainvälinen huippukokous, johon odotetaan saapuvaksi Britannian, Espanjan, Italian, Ranskan, Saksan, Turkin ja EU-puheenjohtajamaa Tšekin johtajia sekä Palestiinan presidentti Mahmud Abbasia, Egyptin presidentti Husni Mubarakia ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonia.

Hamasin edustaja Aiman Taha sanoi iltapäivällä Reutersille, että Hamas ja muut palestiinalaisryhmittyvät liittyvät tulitaukoon ja antavat Israelille viikon aikaa vetää joukkonsa Gazan kaistalta.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa