Hyväksikäyttöväitteet kuohuttavat Ruotsia

Wikiuutisista

5. joulukuuta 2007

Ruotsissa on syntynyt kuohuntaa kolmekymmentä vuotta vanhasta prostituutioskandaalista, johon on yhdistetty useita ruotsalaisia poliitikkoja. Uutistoimisto TT:n mukaan kaksi ruotsalaista naista vaatii valtiolta miljoonakorvauksia sen perusteella, että heitä käytettiin hyväksi 14-vuotiaina bordellissa. Heidän mukaansa valtio esti silloin asian tutkimisen.

Tänään järjestetyssä lehdistötilaisuudessa naisten asianajaja kertoi kymmenien henkilöiden paljastuneen 1970-luvulla toimineen bordellin asiakkaiksi. Heidän joukossaan on asianajajan mukaan useita huippupoliitikkoja ja urheilijoita. Väitteiden mukaan mm. edesmennyt pääministeri Olof Palme olisi ollut asiakkaana. Vuonna 1977 Dagens Nyheter -sanomalehti väitti oikeusministeri Lennart Geijerin olleen asiakkaana, mutta lehti joutui perumaan väitteensä ja pyytämään anteeksi Geijeriltä.

Ruotsissa on pohdittu jo vuosia mahdollisten asiakkaiden henkilöllisyyttä.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa