Intialaismies katkaisi sormensa äänestettyään vahingossa eri puoluetta kuin mitä kannattaa

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

19. huhtikuuta 2019

Delhin vaaleissa joulukuussa 2013 äänestäneen henkilön musteella merkitty etusormi.
Kuvaaja: Ankur Banerjee.

Intian parlamenttivaaleissa äänestänyt Pawan Kumar katkaisi etusormensa äänestettyään vahingossa eri puoluetta kuin mitä kannattaa. Mies olisi halunnut äänestää BSP:tä eli Bahujan Samaj -puoluetta, mutta ääni menikin epähuomiossa hallitusvastuussa olevalle Intian kansanpuolueelle eli BJP:lle. Intiassa äänensä jättäneiden etusormet merkitään pysyvällä musteella.

Pawan Kumar kuuluu daliteihin, jotka ovat BSP:n vaalimenestyksen kannalta tärkeä kannattajaryhmä. Äänestyspaikalla Kumaria oli hämännyt sähköisen äänestyslaitteen symbolien suuri määrä. Internetissä levinneellä videolla hän lausahtaa: ”Halusin äänestää elefanttia mutta äänestinkin vahingossa kukkaa.” Näillä hän tarkoittaa äänestyslaitteessa ehdokkaiden nimien perässä näytettäviä heidän puolueitaan edustavia kuvioita. Intian kansanpuoluetta symboloi lootus, kun taas BSP käyttää tunnuksenaan elefanttia. BSP on suuri alueellinen puolue, joka yhdisti vaaleissa voimansa kahden muun aluepuolueen kanssa ja pyrkii haastamaan BJP:n. Puoluesymbolit ovat Intiassa tärkeitä, koska useilla seuduilla on paljon lukutaidottomia äänestäjiä. Lisäksi erilaisten liittoumien ja alueellisten puolueiden runsaus aiheuttaa helposti sekaannuksia.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä