Irlantilaisen kirkon kryptassa vierailleet vandaalit veivät muumiolta pään
26. helmikuuta 2019
Irlannin pääkaupungissa Dublinissa sijaitsevan St. Michanin kirkon kryptassa vierailleet vandaalit irrottivat ja veivät mukanaan pään muumiolta, joka tunnetaan nimellä ”The Crusader” eli ”Ristiretkeläinen”. Muumio on 800 vuoden ikäinen. Vandaalit turmelivat myös satoja vuosia sitten kuolleen ja samaan kryptaan haudatun nunnan jäännökset.
Vahingot havaitsi maanantaina vierailukäynteihin valmistautumassa ollut opas. Irlannin kirkon antamassa tiedotteessa kryptan todettiin kärsineen vakavia vaurioita. Niinpä kaikki kiertokäynnit kryptaan on peruttu, eikä niiden jatkumisajankohdasta ole tietoa. Dublinin arkkipiispana toimiva Michael Jackson kertoi olevansa järkyttynyt tapauksesta ja kannusti ”vastuullisia tutkimaan omaatuntoaan ja palauttamaan ’The Crusaderin’ pään sille kuuluvaan paikkaan”.
St. Michanin kirkossa kävi noin 27 000 vierailijaa vuoden 2018 aikana. Kirkon kryptaan tehtiin vahinkoja aiheuttanut hyökkäys myös 1990-luvun puolivälin tienoilla.
Lähteet
[muokkaa]- Mulraney, Frances: Head of 800-year-old mummy stolen from Dublin crypt IrishCentral.com. 25.2.2019. Irish Studio LLC. Viitattu 26.2.2019. (englanniksi)
- St Michan's, Dublin: Vandals decapitate 800-year-old Crusader BBC News. 25.2.2019. BBC. Viitattu 26.2.2019. (englanniksi)