Siirry sisältöön

Japani aloittaa uudelleen kaupallisen valaanpyynnin

Wikiuutisista

26. joulukuuta 2018

Japanilaisalus ja sen kiinni ottama valas. Kuva on vuodelta 2008.

Japani aloittaa kaupallisen valaanpyynnin uudelleen ensi vuonna. Asiasta ilmoittanut Japanin hallituksen tiedottaja Yoshihide Suga kertoi, että valaanpyyntiä ei aiota suorittaa Eteläisellä jäämerellä eikä eteläisellä pallonpuoliskolla, vaan pyynti tullaan rajoittamaan Japanin aluevesille.

Kaupallinen valaanpyynti on ollut kiellettyä vuodesta 1986 lähtien. Kiellon asetti Kansainvälinen valaanpyyntikomissio, koska pyynnin seurauksena monet valaslajit olivat melkein kuolleet sukupuuttoon.

Tällä hetkellä Islanti ja Norja ovat ainoat kaupallisen valaanpyynnin sallivat maat. Niiden joukkoon liittyvä Japani ryhtyy harjoittamaan kaupallista valaanpyyntiä virallisesti heinäkuussa 2019. Maa on tosin pyytänyt valaita ”tieteellisiin tarkoituksiin” jo vuodesta 1987 lähtien. Todellisuudessa merkittävä osa Japanin tieteellisen tutkimuksen nimissä pyytämästä valaanlihasta on myyty kuluttajille.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa