Siirry sisältöön

Japanilaisten autojen myynti alimmillaan sitten vuoden 1973

Wikiuutisista

7. tammikuuta 2008

Japanilaisten autojen myynti oli vuonna 2007 alimmillaan sitten vuoden 1973. Maanantaina 7. tammikuuta 2008 tiedotti Japanin autonvalmistajien yhdistys (JADA), että vuoden 2007 myynti on vähentynyt 7,6% verrattuna edelliseen vuoteen 2006. Autojen myynti saarivaltiossa oli kappalemääräisesti vuonna 2007 3,43 miljoonaan ajoneuvoa, kun myynti oli vielä vuonna 2006 3,73 miljoonaa ajoneuvoa.

Määrä on alhaisin sitten vuoden 1973 ensimmäisen öljykriisin. Ajoneuvojen myynti on vähentynyt jo neljänä perättäisenä vuoteena. Erityisesti vähennys on koskettanut yksityisautoja, joiden myynti on takkuillut erityisen pahasti.

Tämä on merkinnyt mm. Toyotan myynnin laskua, jota on tapahtunut vuonna 6,5% verrattuna edelliseen vuoteen. Toyota myi ajoneuvoja yhteensä 1,55 miljoonaa kappaletta ja näin alitti 1,6 miljoonan auton määrän, jonka se teki vuonna 1983. Myös Nissan koki suuren laskun, joka oli 9,7%, mutta Hondalla lasku oli vain 4,7%.

Kuitenkin japanilaiset autonvalmistajat ovat laajentaneen toimintaansa voimakkaasti kaikkialle maailmaa ja Japani valmistusmäärien laskusta huolimatta Toyota-yhtymä, johon kuuluvat myös Hino ja Daihatsu, on kohonnut maailman suurimmaksi ajoneuvojen valmistajaksi ohitse amerikkalaisen General Motorsin.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa