Kärppien Corso jälleen maalinteossa

Wikiuutisista
Jonas Andersson antoi yhden maalin johtaneen syötön. Kuva ei ole ottelusta.
Kärppien faneilla oli syytä juhlaan Turussa. Kuva on ottelusta.

24. helmikuuta 2009

Oulun Kärpät palasi lauantaina voittojen tielle, kun Turun Palloseura kaatui Turussa jännittävässä ottelussa maalein 3–4 (1–2, 1–0, 1–2). Kärppien tehokkain oli jälleen kanadalaissentteri Daniel Corso, joka viimeisteli kaksi Kärppien maaleista. Martti Järventie sen sijaan antoi kaksi syöttöä. TPS:n tehokkaimmat olivat Tommi Hannus (1+1) sekä Antti Erkinjuntti (0+2). Eniten peliaikaa ottelussa nautti kotijoukkueen kapteeni Aki-Petteri Berg, joka pelasi reilut 23 minuuttia.

Corso teki ottelun avausmaalin jo ajassa 0.38, ja turkulaisten peli olikin hukassa alussa. TPS tasoitti kuitenkin hienolla Tuomas Suomisen maalilla ajassa 6.32 ottelun tilanteeksi 1–1. Kärpät nousi kuitenkin vielä ohi ajassa 15.19, kun Tommi Paakkolanvaara tarjoili Juhamatti Aaltoselle nappisyötön, jonka Aaltonen laitto ohi TPS maalivahti Alexander Salakin. Salak ja Kärppien maalivahti Petri Koivisto torjuivat ensimmäisessä erässä neljä laukausta.

Toisessa erässä TPS ei pystynyt alussa nousemaan tasoihin, vaikka vierailija pelasi kahden miehen alivoimaa. Lopulta ajassa 26.22 Hannus tasoitti ottelun tilanteeksi 2–2. Erkinjuntti riisti kiekon Kärpiltä, nousi Koiviston maalilla ja Hannus iski paluukiekon maaliin. Erän lopulla Corso otti 2+2-minuuttisen nahistelustaan Ville Vahalahden kanssa.

»Henkilökohtaisesti inhoan filmaamista. Minulta menee joskus hermot sellaisesta. Ensimmäisen tilanteen jälkeen hän kaatui uudelleen, vaikken edes koskenut häneen. Ajattelin tiputtaa hanskat ja hakata hänet, mutta joukkueeni ei halua minun tappelevan. En olisi saanut hermostua, mutta joskus niin käy, koska pelaan voittaakseni.»
(Corso tilanteesta)

TPS ei saannut maalia tilanteesta ja toiselle erätauolle mentiin tilanteessa 2–2. Salak torjui kuusi ja Koivisto peräti kolmetoista laukausta toisessa erässä.

Vierailijat aloittivat viimeisen erän vahvasti, ja Kristian Kuusela veikin Kärpät 2–3 johtoon ajassa 43.04. Corso iski ottelun voittomaalin ajassa 55.45. Voitto näytti jo varmalta, mutta Max Kolu kavensi vain viisitoista sekuntia myöhemmin tilanteeksi 3–4. TPS ei kuitenkaan noussut tasoihin vaan pisteet matkasivat Ouluun. Salak torjui seitsemän ja Koivisto kahdeksan kertaa viimeisessä erässä. Torjunnat menivät lopulta Koivistolle 17–25.


Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa