Siirry sisältöön

Kahdeksan vauvan murhaamisesta epäilty sairaanhoitaja pidätettiin Britanniassa

Wikiuutisista

10. kesäkuuta 2019

Countess of Chester Hospital -sairaalaan vievä jalankulkuväylä.
Kuvaaja: Dennis Turner

Kahdeksan vauvan murhaamisesta ja yhdeksästä murhan yrityksestä epäilty 28-vuotias lastensairaanhoitaja nimeltä Lucy Letby pidätettiin Britanniassa. Nainen joutui pidätyksen kohteeksi jo aiemmin viime vuoden heinäkuussa, mutta tuolla kertaa hänet vapautettiin takuita vastaan. Tänään hänet pidätettiin uudelleen Cheshiren poliisin keräämän tuoreen todistusaineiston myötä. Pidätykset liittyvät tutkintaan, joka aloitettiin Countess of Chester Hospital -sairaalan vastasyntyneiden hoidosta vastaavan yksikön poikkeuksellisten suurten kuolleisuuslukujen seurauksena.[1][2][3]

Asian tutkinta lähti liikkeelle toukokuussa 2017 vuosien 2015 ja 2016 aikana sattuneiden viidentoista kuolemantapauksen tarkastelulla. Tällä hetkellä selvitysten kohteena on seitsemäntoista vauvakuolemaa ja kuusitoista kuolemaan johtamatonta kunnon romahtamista, jotka ajoittuvat maaliskuun 2015 ja heinäkuun 2016 välille. Rikoskomisario Paul Hughes luonnehti tapauksen tutkintaa äärimmäisen haastavaksi.[4] Countess of Chester Hospitalin edustaja Susan Gilby puolestaan totesi: ”Ajatuksemme ovat läheisensä menettäneiden perheiden luona. Teemme täysimittaista yhteistyötä käynnissä olevassa poliisitutkinnassa emmekä voi siksi kommentoida asiaa tällä kertaa laajemmin.”[3]

Lähteet

[muokkaa]
  1. Halliday, Josh: Police investigating baby deaths at Chester hospital rearrest nurse The Guardian. 10.6.2019. Guardian News & Media Limited. Viitattu 10.6.2019. (englanniksi)
  2. Chester hospital baby deaths probe: Nurse Lucy Letby rearrested BBC News. 10.6.2019. BBC. Viitattu 10.6.2019. (englanniksi)
  3. 3,0 3,1 Dowling, Mark: Countess of Chester Hospital neonatal deaths: Healthcare worker rearrested on suspicion of murdering eight babies and attempted murder of six Chester Standard. 10.6.2019. Newsquest Media Group. Viitattu 10.6.2019. (englanniksi)
  4. Christian, Bonnie: Lucy Letby latest: Nurse re-arrested on suspicion of murdering eight babies at Chester hospital London Evening Standard. 10.6.2019. Evening Standard Limited. Viitattu 10.6.2019. (englanniksi)
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa