Kaksi virolaista ylitti Suomenlahden uiden
26. heinäkuuta 2008
Kaksi virolaista uimaria on onnistunut ylittämään Suomenlahden uimalla. Viron rannikolla sijaitsevalle Suurupin niemelle yhden aikoihin aamuyöllä saapunut 34-vuotias Bruno Nopponen on tiettävästi ensimmäinen Suomenlahden yli uinut maailmassa. Hieman ennen puoli viittä samalle niemelle ui myös 35-vuotias Priit Vehm.[1]
Molemmat heistä aloittivat uintiurakkansa Suomen puolelta, Kirkkonummen Porkkalasta kello kuuden aikaan perjantaiaamuna.[1] Ilman lämpötila oli kuuden aikoihin 17 astetta ja merivesi puolestaan hieman lämpimämpää. Lämpötila kohosi 20 asteeseen päivän aikana ja merivesi 19 asteeseen. Myötätuuli oli kahdesta neljään metriä sekunnissa ja korkeutta aalloilla oli puoli metriä.[2] Matkaa Porkkalasta Suurupiin kertyy 55 kilometriä. Nopponen laski uineensa gps-paikannuslaitteen mukaan 66 kilometriä[1] ja matka vei yhteensä 19 tuntia ja 13 minuuttia. Vehm ui välin 22 tunnissa ja 22 minuutissa.[2]
Nopposen ja Vehmin lisäksi neljä muutakin uimaria yritti uida Suomenlahden yli, mutta joutuivat keskeyttämään ja matkasivat loppumatkan uimareita seuranneessa varmistusveneessä.[1] Ensimmäiset kaksi keskeyttäjää jaksoivat uida noin 20 kilometrin päähän Suomen rannikolta, ja aikaa tähän kului yli kuusi tuntia. Kolmas keskeytti kello 18 aikoihin. Neljäs edellisestä puolestaan vähän yli tunnin kuluttua.[2]
Vehmin mukaan loppu ei ollut helppo. Tallinnan edustalla sijaitsevan Naissaaren luona merivirtaukset hidastivat uintia.[1]
»Uimavauhti oli siinä kohtaa kaksisataa metriä viidessätoista minuutissa. Ajattelin, että en voi olla vielä näin väsynyt»
(kertoi Nopponen[1])
Nopponen on uintivalmentaja ja on lopettanut kymmenen vuotta sitten kilpailu-uransa. Vehm harrastaa miltei päivittäin uintia ja kertoo viikon aikana uivansa lähes 30 kilometriä.[1]
Ajatus Suomenlahden ylittämisestä uiden lähti, kun he vuosi sitten samojen uimareiden kanssa uivat virolaista Emäjokea pitkin 57 kilometriä. Tosin he uivat myötävirtaan, kertoi Vehm.[1]
Ensi kesänä miehet ovat ajatelleet uivansa 34 kilometrin matkan Kihnun saarelta Pärnuun.[1]
Lähteet
[muokkaa]- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 1,7 1,8 Kaksi virolaisuimaria onnistui ylittämään Suomenlahden Helsingin Sanomat. 26.7.2008. Viitattu 27.7.2008.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Kaksi virolaismiestä ui yli Suomenlahden Turun Sanomat. 27.7.2008. Viitattu 27.7.2008.
Aiheesta muualla
[muokkaa]- SL õhtuleht: "HULLUD" EESTI MEHED VEES: Bruno Nopponen ja Priit Vehm ujusid esimestena Soomest Eestisse! – video (viroksi)
- YLE Areena: Kaksi ui yli Suomenlahden – video
- Postimees: Fotod: üle lahe ujunud eestlased jõudsid kaldale – kuvia (viroksi)