Siirry sisältöön

Kenian oppositio ei myönnä vaalitappiota

Wikiuutisista

31. joulukuuta 2007

Kenian oppositio ei myönnä tappiotaan käydyssä vaaleissa vaan syyttää maan nykyistä hallitusta vilpistä. Euroopan unionin vaalitarkkailijoiden mukaan äänestyksessä on havaittu epäselvyyksiä. Myös Britannia on ilmaissut huolestumisensa sääntörikkomuksista.

Vaalitulos on aiheuttanut lukuisia mellakoita. Opposition vahvalla tukialueella Kiberassa sadat ihmiset yrittivät lähteä mielenosoitusmarssille mutta poliisijoukot pysäyttivät heidät väkivaltaisesti ja väkijoukkoja hajoitettiin kyynelkaasulla.

Opposition presidenttiehdokas Raila Odinga suunnittelee tänään julistautuvan vaalituloksesta huolimatta "kansan presidentiksi". Poliisi on etukäteen kieltänyt järjestämästä tilaisuutta. Vaalit virallisesti 232 000 äänellä voittanut Mwai Kibaki vannoi presidentin virkavalansa jo eilen.

Yhdysvallat on onnitellut Kibakia vaalivoitosta ja pyytänyt osapuolia tunnustamaan vaalituloksen.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa