Kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus julkistettu

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

11.6.2009

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on julkistanut kielipoliittisen toimintaohjelman Suomen kielen tulevaisuus. Ohjelma julkistettiin 26. toukokuuta Helsingissä Tieteiden talossa ja verkkosivuilla osoitteessa www.kotus.fi.

Ohjelman lähtökohta on, että suomi on Suomessa tulevaisuudessakin keskeinen kieli yhteiskunnan kaikilla aloilla. Tekijät toteavat, että suomen kielen käyttöala on Suomessa kaventunut, erityisesti luonnontieteiden ja tekniikan alalla sekä kansainvälisissä yhteyksissä. Ohjelman tavoitteena on luoda pohjaa suomen kielen käyttöä yhteiskunnassa lujittaville toimille.

Toimintaohjelmassa käsitellään muun muassa suomen kielen käyttöä koulussa, opiskelussa, tieteessä, taloudessa ja tiedotusvälineissä, suomen kieltä koskevaa kielilainsäädäntöä sekä suomen kielen käyttöä hallinnossa. Kussakin luvussa esitetään toimintaehdotuksia ja käsitellään myös sitä, ketkä niiden toteuttamisesta ovat erityisessä vastuussa. Ohjelman pääsuosituksena on, että Suomen valtio asettaa työryhmän laatimaan kielipoliittista ohjelmaa.

Ohjelmassa annetaan muun muassa seuraavia suosituksia:

  • Opinnäytetyöt pitäisi ensisijaisesti tehdä kotimaisella kielellä.
  • Yliopistoihin palkattavien professoreiden tulisi osata tai sitoutua opettelemaan suomea.
  • Yritysten pitäisi linjata, missä yhteyksissä on tarkoituksenmukaista käyttää englantia ja milloin on parempi suosia suomen kieltä.
  • Työntekijöitä pitäisi palkita erinomaisesta suomen kielen taidosta.
  • Valtion pitäisi myöntää palkintoja julkishallinnon organisaatioille tai henkilöille, jotka osaavat kirjoittaa selkeää ja ymmärrettävää tekstiä.
  • EU-kokouksiin on saatava enemmän tulkkausta.

Miksi ohjelma?[muokkaa]

Ohjelmassa sanotaan, että suomalaisten identiteetti, se keitä he ovat tai keitä he kokevat olevansa, on keskeinen kansallinen arvo. Identiteetti on kytkeytynyt kieleen.

Julkinen valta on vastuussa siitä, että maan kansalliskielen asema turvataan ja että kaikilla kansalaisilla äidinkielestä riippumatta on mahdollisuus oppia maan valtakieltä. Suomenkielisellä on oikeus saada tietoa omalla kielellä, oikeus opiskella omalla kielellä ja oikeus käyttää omaa kieltään eri tilanteissa. Muunkielisillä suomalaisilla on oikeus saada kunnollista suomen kielen opetusta koulussa ja työelämässä.

Historiaa[muokkaa]

1800-luvun Suomessa monet yläluokkaiset suvut vaihtoivat kielensä aatteellisista syistä ruotsista suomeksi. Kielellinen tietoisuus oli maassa erittäin korkealla: mukana kielitalkoissa keskustelijoina, kirjoittajina, suomentajina ja kielenuudistajina oli koko suomea hallitseva sivistyneistö. 1800-luvun kuluessa toteutettiin valtava kansallinen kieliohjelma, jonka tuloksena syntyi yhteiskunnan kaikki toiminta-alat kattava suomen kieli. Nykyaikaisen yhteiskunnan tarpeisiin muodostettiin vuosisadan loppuun mennessä tuhansittain uudissanoja.

Suomen kieli sivistyskielenä on nuori. Kansa oppi 1800-luvulle saakka pääsääntöisesti lukutaidon, muttei kirjoitustaitoa. 1880-luvullakin vasta 12,5 % kaikista yli kymmenvuotiaista suomalaisista osasi kirjoittaa. Silti suomenkielisen lehdistön ja kirjallisuuden määrä kasvoi nopeasti. Vuodesta 1878 oli jo enemmän suomen- kuin ruotsinkielisiä sanomalehtiä, ja ennakkotarkastuksen päätyttyä 1900-luvun alussa ero kasvoi vielä jyrkemmäksi. Kirjallisuudessa tavoitteena oli saada aikaan kansalliskirjallisuus, jota luotiin sekä kääntämällä maailmankirjallisuutta että kirjoittamalla uutta suomeksi.

Vuoden 1919 hallitusmuodossa suomi sai kansalliskielen eli valtion virallisen kielen aseman.

2000-luvulla[muokkaa]

Uusi kielilaki tuli voimaan vuonna 2004. Lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetty oikeus käyttää oikeudessa ja muissa viranomaisissa asioitaessa suomea. Tavoitteena on, että jokaisen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja hyvään hallintoon on taattu ja että yksilön kielelliset oikeudet toteutetaan ilman, että niihin tarvitsee erikseen vedota. Kielilaki on koko hallintoa velvoittava yleislaki, joka sisältää myös viranomaisten velvollisuudet toteuttaa oma-aloitteisesti kielellisiä oikeuksia käytännössä. Viranomaisten on lain mukaan edistettävä suomen kielen käyttöä ja huolehdittava sen näkyvyydestä.

Kielilakiin kuuluu myös seurantavelvollisuus. Jokainen viranhaltija valvoo omalla toiminta-alueellaan sen toteutumista. Myös eduskunnan tulee säännöllisin välein seurata maan kielioloja ja lain toteutumista: valtioneuvoston on annettava vaalikausittain eduskunnalle kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta. Raportin laatii oikeusministeriö. Laatimisessa oikeusministeriötä avustaa asiantuntija- ja valmisteluelimenä kieliasiain neuvottelukunta.

Kielilain lisäksi monissa erityislaeissa on kielisäännöksiä, jotka ohjaavat suomen kielen asemaa ja käyttöä. Esimerkiksi:

  • koulutusta koskeva lainsäädäntö: säännöksiä opetuskielestä, kielestä oppiaineena ja tutkintokielestä
  • yleisradiotoimintaa, teattereita, kuvaohjelmia, kirjastoja, nuorisotyötä ja liikuntaa koskeva lainsäädäntö: säännöksiä sivistystoimintaan liittyvistä kielellisistä oikeuksista
  • terveydenhuolto- ja sosiaalilainsäädäntö: säännöksiä potilaan ja sosiaalihuollon asiakkaan kielellisistä oikeuksista
  • esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä koskeva lainsäädäntö
  • julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavaa kielitaitoa koskeva lainsäädäntö.

Myös esimerkiksi kuntalaki, vammaispalvelulaki, laki Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta, perusopetuslaki ja hallintolaki sisältävät kieltä koskevia säännöksiä. Sähköturvallisuuslainsäädäntökin edellyttää suomenkielisten käyttöohjeiden laatimista sähkölaitteille.

Kansalliskielen käsite, joka kantaa mukanaan 1800-luvulla suomen kieleen liittynyttä yhteisöllistä merkitystä, on alkanut monien suomalaisten mielessä tuntua etäiseltä ja vanhanaikaiselta. Tutkimusten mukaan suomen kieli koetaan nykyisin lähinnä ajatusten ilmaisemisen ja viestinnän välineeksi, ja sen yhteys valtiolliseen itsenäisyyteen tai tehtävään kansallishengen ilmaisijana mainitaan entistä harvemmin.

Ohjelmassa suositellaan, että valtio turvaa suomen kieltä tutkivien ja huoltavien laitosten voimavarat niin, että ne voivat parhaalla mahdollisella tavalla vastata nyky-yhteiskunnan tarpeisiin. Ohjelman mukaan on esimerkiksi hälyttävää, että suomen kielen yliopistotasoisten virkojen määrä on pienempi kuin vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen virkojen. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielenhuollon tukena on seitsenhenkinen suomen kielen lautakunta, jossa on jäseninä suomen kielen tutkijoita ja muita ammattilaisia. Nykytilanteessa kielilautakuntaa tulisi laajentaa talouden ja hallinnon suuntaan.

Lähteet[muokkaa]