Siirry sisältöön

Latvian hallitus eroaa

Wikiuutisista

7. marraskuuta 2007

Latvian sijainti Euroopassa.

Latvian pääministeri Aigars Kalvītis ilmoitti hallituksensa eroavan tavattuaan tänään maan presidentin, Valdis Zatlersin. Zatlers oli kehottanut hallitusta eroamaan. Ero astuu voimaan 5. joulukuuta.

Pääministeri Kalvītisin eroa on vaadittu lukuisissa suurmielenosoituksissa, ja Latvian oppositio on syyttänyt häntä yksinvaltaisista otteista.

Erovaatimukset kiihtyivät Kalvītisin yritettyä erottaa Latvian korruptionvastaisen ohjelman johtaja Aleksejs Loskutovs. Tätä ratkaisua pidetään poliittisena, koska Loskutovs on tutkinut epäselvyyksiä pääministeri Kalvītisin Kansanpuolueelle myönnetyistä lahjoituksista. Kalvītisin hallituksesta on ennen eroilmoitusta eronnut tai erotettu neljä ministeriä.

Nyt eroava hallitus nimitettiin vuosi sitten, ja sen muodostavat Kansanpuolueen lisäksi Latvian ensimmäinen puolue, Isänmaan ja vapauden puolue sekä Vihreiden ja viljelijöiden liitto. Latvian 100-paikkaisessa parlamentissa hallituspuolueilla on 57 paikkaa.

Kalvītis sanoi tv-haastattelussa maan tarvitsevan toimintakykyisen hallituksen muun muassa rajasopimuksen solmimiseen ja budjetin hyväksymiseen.

Lähteet

[muokkaa]