Linja-auto ojaan Kauhajoella

Wikiuutisista

11. tammikuuta 2008

Kauhajoen sijainti.

Kolme henkilöä loukkaantui aamulla puoli kymmenen aikaan lievästi linja-auton ajettua ojaan kantatie 44:llä Kauhajoen Hyypässä. Kuljettajan lisäksi linja-autossa oli viisi aikuista ja kolme lasta iältään 3, 13 ja 14 vuotta.

Linja-auto oli matkalla Turkuun, kun se suistui tieltä ulkokaarteessa kyljelleen syvään ojaan. Matkustajista yksi putosi ulos auton ikkunasta yritettyään ensin suojella kolmevuotiasta lastaan. Lapsi jäi autoon. Tie oli onnettomuushetkellä sohjoinen ja liukas. Lisäksi räntää satoi taivaan täydeltä. Matkustajat pelastettiin palomestari Ahti Yli-Mannilan mukaan ikkunan kautta. Ikkunasta pudonneen lisäksi 13- ja 14 -vuotiaat Espanjassa asuvat pojat loukkaantuivat lievästi.

Onnettomuuden jälkeen lähellä sijainneeseen omakotitaloon perustettiin ensiapupiste. Sieltä käsin kaikki linja-auton matkustajat kuljetettiin neljällä ambulanssilla Kauhajoen terveyskeskukseen. Terveyskeskuksesta on ilmoitettu matkustajien saaneen haavoja, ruhjeita, revähdyksiä. Yksi matkustaja sai erikoissairaanhoitoa vaativan murtuman.

Onnettomuuden syy oli huono keli. Myös muualla Pohjanmaalla on tapahtunut tänään monia perään- ja ojaanajoja.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa