Siirry sisältöön

Lyhyesti – viikko 26/2008

Wikiuutisista

Kyrö nosti dopingin jälleen keskusteluun

[muokkaa]

Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kommentoi Lahden dopingskandaalia edeltänyttä suomalaishiihtäjien dopinginkäyttöä.

Televisiokanava Nelosen uutistoimitus uutisoi huhtikuussa nimettömien lähteidensä perusteella, että Marjo Matikainen-Kallströmin pöydällä olisi nähty epopullo vuonna 1988. Myöhemmin Nelonen uutisoi, että doping olisi ollut Suomen Hiihtoliitossa järjestelmällistä 1990-luvulla. Valtakunnansyyttäjänvirasto kiinnostui uutisista ja kuuli Kari-Pekka Kyröä asiaa koskien.

Edellisviikolla Kyrö väitti julkisuudessa, että Marjo Matikaisen menestys 1980-luvulla olisi johtunut kiellettyjen aineiden käytöstä. Matikainen-Kallström kiisti väitteen ja sanoi, ettei koskaan ole käyttänyt kiellettyjä aineita. Tällä viikolla Kyrö jatkoi hurjien väitteiden esittämistä ja sanoi Urheiluruudun haastattelussa, että Hiihtoliitto kustansi dopingaineiden hankintoja suomalaishiihtäjille.

Suomen Hiihtoliiton johtokunta piti uusien väitteiden johdosta kokouksen tämän viikon perjantaina. Kokouksen antia oli, että alppilajit perustavat imagosyistä oman yhdistyksen Hiihtoliiton alaisuuteen. Hiihtoliiton toimitusjohtajalle johtokunta päätti antaa tukensa, vaikka lehdistö oli jopa spekuloinut tälle potkuja.

Zimbabwen vaalissa vain yksi ehdokas

[muokkaa]
Istuva presidentti Robert Mugabe oli ainoa presidenttiehdokas.

Oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai vetäytyi Zimbabwen presidentinvaalin toiselta kierrokselta, jolloin ainoaksi ehdokkaaksi jäi istuva presidentti Robert Mugabe. Mugaben puolue sanoi Tsvangirain vetäytymistä juoneksi.

Zimbabwessa oli toisen kierroksen alla opposition pelottelua ja painostusta. Vaalipäivänä perjantaina Mugabelle kuuliaiset joukot pakottivat ihmisiä äänestämään; Alankomaiden suurlähetystöön turvaan siirtynyt Tsvangirai oli kehottanut ihmisiä olemaan äänestämättä.

Kansainvälinen yhteisö otti kantaa vaalin epäkohtiin. Yhdysvallat nimitti vaalia huijaukseksi, ja presidentti Bush ajoi pakotteita Zimbabwea vastaan. YK:n turvallisuusneuvosto ei julkaissut Britannian ehdottamaa julkilausumaa presidentinvaalien laittomuudesta, koska Etelä-Afrikka vastusti sitä.

Perinteiset kesätapahtumat houkuttelivat ihmisiä

[muokkaa]

Kesäkuun lähestyessä loppuaan järjestettiin Suomessa ja maailmalla tuttuja tapahtumia. Sievissä Pohjois-Pohjanmaalla vanhoillislestadiolaisten Suviseurat houkutteli lauantaina jopa 65 000 vierasta. Tapahtuma järjestettiin sadannen kerran.

Hieman erilainen tapahtuma oli hevimusiikin Tuska-festivaali Helsingissä. Liput oli loppuunmyyty. Oheistapahtumineen Tuskan kävijämäärä saattaa kohota 33 000:een.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen gay pride -paraatiin osallistui Helsingissä parituhatta ja Pariisissa yli puoli miljoonaa henkilöä lauantaina. Paraateja järjestettiin myös Berliinissä, Zagrebissa, Sofiassa ja Tshekin Brnossa.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa