Siirry sisältöön

Lyhyesti – viikko 38/2008

Wikiuutisista

Yhdysvalloissa uusia toimia subprime-kriisin johdosta

[muokkaa]
Huolestuneet englantilaissijoittajat ja -säästäjät jonottivat Northern Rock -pankkiin vuosi sitten, kun pankki joutui talousongelmiin USA:n subprime-kriisin vuoksi.

Subprime-lainoista lähtenyt talouskriisi on johtanut uusiin toimiin Yhdysvalloissa. Keskuspankki tarjosi keskiviikkona vararikon partaalla olleelle AIG-rahoitusyhtiölle peräti 85 miljardin dollarin luoton. Vastineeksi se saa 79,9 prosenttia yhtiön osakkeista.

Perjantaina keskuspankki ja valtiovarainministeriö kertoivat suunnittelevansa roskapankkia, rahastoa, joka ottaisi kontolleen pankkien arvoltaan romahtaneita luottoja. Roskapankkiuutinen oli piristysruiske markkinoille: pörssit olivat rajussa nousussa ensin Wall Streetillä ja sitten ympäri maailman. Helsingin pörssin yleisindeksi nousi perjantaina 8,9 %, Nokian Renkaat nousi peräti 24,6 %. Tukholmassa pörssikurssien nousu taas oli rajumpaa kuin kertaakaan sitten vuoden 1992. Moskovan pörssi jouduttiin perjantaina sulkemaan tunniksi liian kovan nousun vuoksi, jonka perässä pörssi ei ollut pysyä. Roskapankin perustamista käsiteltäneen Yhdysvaltain kongressissa ensi viikolla.

Myrkkymaitokriisi nostatti hälyä Kiinassa

[muokkaa]

Myrkyllistä melamiini-emästä löytyi Kiinassa ensin maitojauheista, mutta torstaina sitä ilmoitettiin löytyneen Hongkongissa myös tuoremaidosta, maitojuomista, jäätelöstä ja jogurtista. Myrkkytuotteet on valmistanut kiinalainen Yili-yritys.

Myrkyllisten maitojauheiden tiedetään aiheuttaneen neljän lapsen kuoleman Kiinassa. Yli 6 200 lasta on sairastunut juotuaan melaniinipitoisesta jauheesta valmistettua maitojuomaa.

Maidontuottajien epäillään lisänneen jauheisiin melamiinia tarkoituksella, koska se saa maidon vaikuttamaan proteiinipitoisemmalta. Ainetta on löytynyt yli kahdenkymmenen kiinalaisyrityksen tuotteista.

Bensiinin hinta laskussa

[muokkaa]

Vaikka öljyn maailmanmarkkinahinta on laskenut jo elokuun puolivälistä asti, alamäki alkaa näkyä bensiinin kuluttajahinnassa vasta nyt. Viikonloppuna on luvassa useiden senttien lasku. St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen arvelee, että hinta voisi laskea noin viisi senttiä ja että keskihinnan lasku näkyy viimeistään ensi viikon alussa.

Öljysota Nigeriassa

[muokkaa]

Nigerialainen MEND-kapinallisryhmä ilmoitti edellisviikon sunnuntaina aloittavansa sodan öljy-yhtiöitä vastaan. Tänä lauantaina ryhmä ilmoitti jo kuudennesta iskusta viikon sisällä: se kertoo tuhonneensa Royal Dutch Shell -yhtymän ison öljyputken. MEND vaatii, että enemmän öljytuloja on ohjattava paikallisille ihmisille.

Nigerian öljyntuotanto on supistunut sabotaasin vuoksi neljänneksellä vuodesta 2006.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa