Lyhyesti – viikko 51/2007

Wikiuutisista

98-vuotiaalle Mensan älykkyyspalkinto[muokkaa]

Wikipedia
Katso myös artikkeli Johan Venninen Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Johan Venniselle (98) on myönnetty vuoden Mensan palkinto hänen käytettyään älyään voittaakseen sokeutensa aiheuttamat vaikeudet. Venninen on tunnettu hänen elämästään kertovasta dokumentista. Venninen on ollut sokea kahden onnettomuuden jäljiltä mutta kykenee silti mm. navigoimaan merellä ilman apua [1].

Rekkajonon pituus torstai-iltana 42 kilometriä[muokkaa]

Vaalimaalle suuntaava rekkajono oli torstai-iltana jo 42 kilometrin mittainen. Jonojen uskotaan saavuttavan vuodenvaihteen seutuvilla kaikkien aikojen ennätyksensä. Pahimmillaan sen uskotaan ulottuvan Vaalimaan raja-asemalta Pääkaupunkiseudulle asti eli toista sataa kilometriä pitkäksi. Venäjälle vietävästä tavarasta arviolta kolmannes kulkee Suomen kautta [2]

Kiukkuinen jalankulkija lommotti autoa[muokkaa]

Kreikkalainen jalankulkija Tasos Pouliasis kiukustui jalkakäytävällä tielleen osuneesta henkilöautosta niin että väistämisen sijaan käveli auto ylitse. Auton omistaja sai tästä aihetta harmiin sillä konepelti sai huomattavia painaumia. Pouliasis pitää nyt saamaansa syytettä vahingonteosta epäreiluna, sillä autoilija sai ainoastaan pysäköintisakon [3].

Rekkajonoja myös Etelä-Karjalassa[muokkaa]

Wikinews
Wikinews
Tämä artikkeli tai kappale sisältää omaa raportointia ja perustuu käyttäjän itse tapahtumapaikalta keräämiin tietoihin.
Kerätyt tiedot tulisi löytyä keskustelusivulta.

Poliisi on ryhtynyt perjantaina ohjaamaan Venäjälle suuntaavia transitoliikenteen rekkoja myös kuutostien varteen pientareelle. Kilometrien mittaisia rekkajonoja seisoi mm. Taavetissa, Lappeenrannassa ja Imatran ohittavalla moottoritiellä. Yksittäisessä jonossa saattoi olla peräkkäin yli 50 täydessä lastissa olevaa autojenkuljetusrekkaa, näissä voi olla yhteensä jopa 400 henkilöautoa. Suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi tekstitettyjä rekkaparkeista kertovia liikennemerkkejä on asennettu tienvarsille. [4]

Lauantaina Vaalimaalle suuntaavan jono pituus oli 63 kilometriä. Koskenkylän ja Loviisan välillä tilapäinen rekkaparkki oli yhä käytössä illalla. [5]

109-vuotias ensimmäisen maailmansodan veteraani kuoli[muokkaa]

Amerikkalainen ensimmäisen maailmansodan veteraani J. Russell Coffey on kuollut 109 vuoden iässä. Nyt vanhin kyseisestä sodasta selvinnyt amerikkalaisveteraani on 108 -vuotias. Nyt kuollut Coffey oli syntynyt 1. syyskuuta 1898 [6].

Lähteet[muokkaa]

  1. 98-vuotiaalle Johan Venniselle vuoden Mensa-palkinto Iltalehti. Viitattu 20. joulukuuta 2007.
  2. Itärajan rekkajonoon varaudutaan jo Vantaalla Ilta-Sanomat. Viitattu 20. joulukuuta 2007.
  3. Jalankulkija käveli auton päälle Helsingin Sanomat. Viitattu 21. joulukuuta 2007.
  4. Keskustelu:Lyhyesti – viikko 51/2007
  5. http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id78319.html (Viitattu 23. joulukuuta 2007)
  6. http://www.freep.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/20071222/NEWS07/712220371/1009 (englanniksi) (viitattu 22. joulukuuta 2007)
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa