Siirry sisältöön

Marskin ritari satavuotias

Wikiuutisista

10. helmikuuta 2008

Yksi viimeisistä Mannerheim-ristin ritareista, Onni Määttänen täytti täydet sata vuotta.

Syntymäpäiväjuhlat

[muokkaa]

Hän vietti juhlapäivää Pohjois-Karjalan prikaatin järjestämässä juhlassa Kontiorannan varuskunnassa. Juhlaan osallistui nelisensataa kutsuvierasta.

Syntymäpäivän juhlassa juhlapuheen piti Itä-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Jukka Pennanen, jonka puheen keskeisessä osassa luonnehti Onni Määttästä poikkeukselliseksi sotilaaksi ja ihmiseksi. Määttäsen periaate on ollut, että mies pitää huolen siitä mitä hänen vastuulleen on annettu.

Pitkän iän salaisuutena ritarimme pitää selkeää ohjetta, että pitää syödä kaikkee ruokoo riittävästi ja kunnolla ja sitten maata tarpeeksi, jotta ehtii levätä työn jälkeen. Syntymäpäiväsankari kertoo itse noudattaneensa juuri näitä ohjeita.

Monissa taistoissa

[muokkaa]

Talvisodassa Onni Määttänen palveli 11. Rajajääkäripataljoonassa Ilomantsin suunnalla. Talvisodassa Määttänen haavoittui 13. joulukuuta 1939. Jatkosodan alkamisen jälkeen hänet melko pian ylennettiin vääpeliksi ja tuolloin hän toimi partionjohtajana osasto Kuismasessa.

Partiomiehenä kuului Määttäselle toiminta kaukana vihollisen selustassa ja hänen pisimmän aikaa kestänyt partionsa oli tasan kuukauden mittainen ja tämän matkan aikana taivallettiin yli kaksisataa kilometriä jalkaparikassa. Vääpeli Määttänen ehti suorittaa yhteensä 16 partiomatkaa ennen ritariksi nimittämistään.

Jatkosodan päättyessä Onni Määttäsen partio oli kaukana rintamalinjojen takana vihollisen selustassa. Tällöin saatiin viesti rauhanteosta radion välityksellä.

Matka takaisin omalle puolelle olisi kestänyt viikkoja, mutta lopulta luvattiin lähettää lentokone partiomiehiä noutamaan. Lapin sodassa Määttäsen joukko ehti tehdä vielä yhden partiomatkan saksalaisen selustaan.

Sotien jälkeen Onni Mättänen vetäytyi harjoittamaan maanviljelystä Ilomantsin tilalleen yhdessä vaimonsa Kerttu Määttäsen kanssa.

Marskin ritarit

[muokkaa]

Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti myönnettiin yhteensä 191 miehelle, joista neljälle risti annettiin kahdesti.

Nykyisin (2.11.2008) ritareista ovat elossa ainoastaan 85-vuotias Tuomas Gerdt (ritari numero 95), 87-vuotias Kaarlo Nykänen (ritari numero 118) ja 100-vuotias Onni Määttänen (ritari numero 119).

Lähteet

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa