Siirry sisältöön

Nasa soittaa Beatlesia avaruusolioille

Wikiuutisista

4. helmikuuta 2008

Nasa soittaa Beatlesia avaruusolioille
Loistavaa! Hyvin tehty NASA! Lähettäkää terveiseni avaruusolioille!

Nasa soittaa Beatlesia avaruusolioille

Sir Paul McCartney

Vuosipäivänsä kunniaksi Nasan Deep Space Network lähettää tänään Beatlesin Across the Universe -kappaleen 431 valovuoden päässä odottavaa Pohjantähteä kohti.

Nasa soittaa Beatlesia avaruusolioille
Koen tämän uuden ajan alkuna jossa tulemme kommunikoimaan maailmankaikkeuden miljoonien planeettojen välillä.

Nasa soittaa Beatlesia avaruusolioille

Yoko Ono

Juhlistettavia vuosipäiviä on useampiakin. Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta Beatlesin kappaleen nauhoittamisesta. 50 vuotta Nasan perustamisesta ja ensimmäinen yhdysvaltalainen satelliitti Explorer 1 laukaistiin 1. helmikuuta myös 50 vuotta sitten. Lisäksi Nasan Deep Space Network täyttää 45 vuotta.

Kappaleen valinneen Beatles DVD:n tuottajan Briton Martin Lewisin mukaan kappale valittiin siksi, että sen nimi ja teema liittyvät ystävyyteen ja harmoniaan. Lisäksi osa muista Beatlesin suosikkikappaleista on jo aikaisemmin soinut avaruudessa Nasan käytettyä niitä astronauttien herätysmusiikkina.

Beatles-fanit ovat ympäri maailmaa suunnitelleet kunnioittavansa syntymäpäivää soittamalla kappaleen samaan aikaan (5. helmikuuta 2008 kello 02:00 Suomen aikaa) Nasan kanssa.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa