Siirry sisältöön

Paavo Lipponen voitti esivaalin

Wikiuutisista

13. syyskuuta 2011

Paavo Lipponen vuonna 2004

Kokenut poliitikko Paavo Lipponen (sd.) on voittanut Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen esivaalin, jossa valittiin puolueen ehdokas ensi vuoden presidentinvaaleihin. Lipponen sai 67 prosenttia äänistä, vastaehdokkaat Tuula Haatainen ja Ilkka Kantola saivat 22 ja 11 prosentin äänisaaliit.

Kyseessä oli neuvoa-antava jäsenäänestys. Puolueen presidenttiehdokkaan asettaa virallisesti puoluevaltuusto 8. lokakuuta.

Edellisen kerran puolueen jäsenet ovat valinneet presidenttiehdokkaan vuonna 1999, jolloin valittiin nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen. Tällä kertaa äänestysprosentti oli 58,05 % eli 23 276 jäsentä äänesti. Tänä vuonna esivaali järjestettiin ensi kertaa postiäänestyksen lisäksi Internetissä. Vaalitulos vuodettiin julkisuuteen ennen aikojaan Facebookin kautta.

Paavo Lipponen on valtiotieteen maisteri. Hän on ollut Suomen pääministeri kahden hallituksen johdossa vuosina 1995–2003, minkä jälkeen hän oli eduskunnan puhemies neljä vuotta.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa