Pitkään karkuteillä olleesta natsitohtorista havaintoja

Wikiuutisista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

18. heinäkuuta 2008

Yhdestä maailman etsityimmästä sotarikollisesta, tohtori kuolemaksikin[1] nimitetystä itävaltalaissyntyisestä[1] SS-lääkäri Aribert Heimista on viime viikkojen aikana todistettavasti tehty monia havaintoja Etelä-Amerikassa.[2]

94-vuotias Heim on natsirikollisia jahtaavan Simon Wiesenthal -keskuksen johtajan Efraim Zuroffin mukaan heikko, mutta kykenee silti kävelemään ilman apua.[2] Heimin perheen kertoman mukaan Heim kuoli jo vuonna 1993.[1]

Heimin arvellaan oleskelevan Argentiinan ja Chilen rajaseudulla. Zuroff ei ole kertonut tarkkaa havaintopaikkaa.[2]

»Olemme toiveikkaita hänen löytämisensä suhteen, toiveikkaampia kuin tänne tullessamme»
(kertoi Zuroff[2])

Heimin etsintää aiotaan tehostaa 315 000 euron vihjepalkkiolla sekä lehti-ilmoituksilla.[2]

Aribert Heim on ollut karkuteillä vuodesta 1962 lähtien. Hän syyllistyi hirmutekoihin Mauthausenin keskitysleirillä. Lisäksi hän työskenteli lyhyen ajan SS-joukkojen lääkärinä Pohjois-Suomessa jatkosodan aikana.[2]

Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 1,2 Suomessakin työskennellyttä natsitohtoria etsitään Etelä-Amerikasta 9.7.2008. YLE Uutiset. Viitattu 18.7.2008.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 Etsitystä natsitohtorista uusia havaintoja 18.7.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 18.7.2008.
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa