Pohjois-Korean johtajalle tehty aivoleikkaus

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

12. syyskuuta 2008


Pohjois-Koreaa vuodesta 1994 lähtien johtaneen Kim Jong-ilin kerrotaan olleen aivoleikkauksessa aivohalvauksen jälkeen. Tiedon kertoi naapurimaa Etelä-Korean puolustusministeri torstaina. Kim Jong-il on kertoman mukaan toipumassa sekä pystyvänsä kommunikoimaan.

Kim Jong-il pystyy eteläkorealaisen kansanedustajan mukaan ilmaisemaan ajatuksiaan ja liikkumaan tuettuna. Eteläkorealaisessa radiossa puhunut kansanedustaja oli saanut tiedon tiedustelulähteiltä.

Kim Jong-ilin sairastumisepäilyt kiihtyivät kuluvan viikon alussa, kun häntä ei näkynyt Pohjois-Korean 60. itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa. Ikää Kimillä on 66 vuotta ja Pohjois-Korean johdossa hän on ollut 14 vuotta.

Lähteet[muokkaa]

Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien aihetta Pohjois-Korea.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä