Purjerahtilaivan neitsytmatka onnistui

Wikiuutisista

9. huhtikuuta 2008

Saksalaisen Beluga Group-laivayhtiön omistama maailman ensimmäinen osittain leijavetoinen rahtialus M/S Beluga SkySails on saanut neitsytmatkansa päätökseen. Matka alkoi Saksasta, josta alus meni Amerikkaan ja sieltä edelleen Norjaan. Beluga SkySails on varustettu suurella leijapurjeella, jota ohjataan tietokoneella. Purje vähentää aluksen polttoaineenkulutusta ja näin myös päästöjä.

Leijapurje pienensi matkan aikana rahtilaivan moottoritehon tarvetta enimmillään 20 prosenttia. Tämä merkitsisi 2,5 polttoainetonnin vähennystä laskettuna yhdelle kokonaiselle päivälle.

Parhaillaan varustamot miettivät kulujensa kurissa pitämistä. Viime viikolla viimeksi Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO kiristi sääntöjä, jotka määräävät laivoja käyttämään entistä puhtaampia polttoaineita. Nämä määräykset nostavat polttoainekuluja merenkulussa huomattavasti.

Saksalaisen SkySails-yhtiön kehittämä purje on saanut laajaa maailmanlaajuista huomiota. SkySailsin mukaan leijapurjeet voivat puhtaan tuulienergian avulla säästää jopa 10–35 prosenttia rahtialusten polttoainekuluissa.

SkySailsin aikomuksena on jatkaa purjejärjestelmän kehittämistä helpommin ohjattavaksi ja tehokkaammaksi. Yhtiön tavoitteena on valmistaa entistä suurempia leijoja, kuin Beluga SkySailsiin asennettu 160 neliömetrin kokoinen leija.

Lähteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa