Siirry sisältöön

Putinin puolueelle murskavoitto Venäjän vaaleissa

Wikiuutisista

3. joulukuuta 2007

Venäjällä pidettiin eilen sunnuntaina parlamenttivaalit. Vallassa olevaa presidentti Vladimir Putinia tukeva Yhtenäinen Venäjä -puolue (ven. Единая Россия, Jedinaja Rossija) on virallisen tiedon mukaan saamassa hieman yli 64 prosenttia äänistä, kun 97,8 prosenttia äänistä on laskettu. Kommunistit ovat saamassa seuraavaksi eniten ääniä, noin 12 prosenttia. 7 prosentin äänikynnyksen ylittivät myös liberaalidemokraatit ja Oikeudenmukainen Venäjä -puolue. Muut yhdestätoista puolueesta eivät päässeet lähellekään äänikynnystä.

Keskusvaalilautakunnan mukaan yli 60 prosenttia äänioikeutetuista äänesti, mikä on Venäjällä poikkeuksellisen paljon. Äänestäjiä houkuteltiin äänestämään monilla tavoilla: työnantajat saattoivat palkita äänestämässä käyneet työntekijät, ja maan suurimmat teleoperaattorit lähettivät asiakkailleen äänestämään kehottavia tekstiviestejä.

Yhtenäinen Venäjä on kertonut ilmoittavansa presidenttiehdokkaansa vielä tässä kuussa. Presidenttiehdokkaan puolue päättää puoluekokouksessaan. Presidentti Putin ei voi Venäjän perustuslain mukaan olla presidenttinä enää kolmatta kautta. Monet tahot ovat vaatineet kuitenkin hänen pysymistään vallassa presidenttikautensa jälkeenkin tavalla tai toisella. Putinin tukipuolueen saaman vaalivoiton katsotaan osaltaan säilyttävän valtaa Putinilla.

Syytökset vilpistä

[muokkaa]

Venäjän oppositio ja useat muut tahot syyttävät vallanpitäjiä vaalivilpistä ja ihmisoikeuksien sekä sananvapauden loukkauksista, joilla he pyrkisivät valtansa säilyttämiseen. Opposition toimintaa on rajoitettu voimakkaasti ennen vaaleja, muun muassa pidättämällä oppositiojohtajia ja hajottamalla kokouksia ja mielenosoituksia. Valtamediat tukivat avoimesti Yhtenäinen Venäjä -puoluetta. Oppositiojohtaja, entinen shakkimestari Garri Kasparov sanoo vaalien olleen farssi.

Puolueeton venäläinen vaalitarkkailijoiden ryhmä Golos on kertonut muun muassa, että Yhtenäinen Venäjä -puoluetta äänestäneet saivat palkinnoksi lottoarpoja Pietarissa. Moskovassa ja Pietarissa järjestettiin myös bussimatkoja, jotka kierrättivät äänestäjiä äänestämässä useamman kerran useissa eri äänestyspaikoissa.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa