Ranskalaisvanhuksen keittiöstä löytyi miljoonien eurojen arvoinen taideteos

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

28. syyskuuta 2019

Cimabuen maalaus Pilkattu Kristus.

Compiègnessa sijaitsevasta iäkkään ranskalaisen naisen asunnosta löytyi mahdollisesti jopa kuuden miljoonan euron arvoinen Cimabuen maalaus. Taiteilijan 1200-luvun lopulla tekemään Kristus-aiheiseen sarjaan kuuluva ja satojen vuosien ajan kadoksissa ollut teos Pilkattu Kristus on määrä myydä uudelle omistajalle Ranskassa 27. lokakuuta 2019 järjestettävässä huutokaupassa.

Ennen teokselle tehtyjä tutkimuksia vanhus oli arvellut kyseessä olevan tavanomainen uskonnollinen ikoni. Hän oli pitänyt maalausta vuosien ajan keittiönsä seinällä keittolevyn yläpuolelle ripustettuna, kunnes oli lopulta vienyt teoksen arvioitavaksi.

Taideasiantuntijoiden mukaan maalauksen aitoudesta ei ole pienintäkään epäilystä. Sen piirteitä verrattiin muun muassa infrapunavalon avulla Cimabuen muuhun tuotantoon. Cimabue tunnetaan myös nimellä Cenni di Pepo, ja Bysantin taide vaikutti hänen maalaustyylinsä voimakkaasti.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä