Siirry sisältöön

Republikaanit saavat enemmistön edustajainhuoneeseen

Wikiuutisista

4. marraskuuta 2010

Republikaanit menestyivät Yhdysvaltain välivaaleissa. Ennusteiden mukaan puolue jyrää demokraatit ja nousee kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen enemmistöpuolueeksi. Senaatti sen sijaan pysyy demokraattivetoisena, mutta niukemmalla marginaalilla.

Ihmiset ovat presidentti Barack Obaman (dem.) mukaan ”syvästi turhautuneita” Yhdysvaltain talouden toipumisen hitauteen. Senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell kutsui vaaleja Obaman poliittista linjaa koskeneeksi ”kansanäänestykseksi”.

Demokraatit menettivätkin kannatustaan Keskilännessä sekä itärannikolla, joiden teollisuutta huono taloustilanne on koetellut.

Republikaanit menestyivät myös osavaltiollisten parlamenttien sekä kuvernöörien vaaleissa. Näiden vaalien jäljiltä useimmissa osavaltioissa on republikaanikuvernööri.

Teekutsuliikkeen voitto

[muokkaa]

Obaman politiikan vastapainoksi vuonna 2009 syntynyt niin kutsuttu Teekutsuliike, enemmän tai vähemmän löyhästi järjestäytynyt poliittinen kansanliike, tuki vaaleissa näkyvästi eräitä republikaaniehdokkaita. New York Times analysoi ihmisten kanavoineen protestimielialassa Teekutsuliikkeeseen toisinaan mahdottomiakin toiveita. Times arvioi, että Teekutsuliikkeen radikaali julkisuuskuva saattoi myös maksaa republikaaneille voittoja, etenkin Nevadassa, missä senaatin demokraattijohtaja Harry Reid peittosi republikaani Sharron Anglen.

Neljä kymmenestä ovensuukyselyjen vastaajasta ilmoitti tukevansa Teekutsuliikettä.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa