Ryhmä leijonia karkasi eteläafrikkalaisesta kansallispuistosta
7. kesäkuuta 2019
Yhteensä 14 leijonaa pääsi karkuun Etelä-Afrikassa sijaitsevasta Krugerin luonnonpuistosta. Yli 19 tuhannen neliökilometrin laajuinen puistoalue on suurelta osin aitausten ympäröimä. Eläinten pakotapa onkin hämärän peitossa. Leijonista on tehty näköhavaintoja Etelä-Afrikan koillisosassa sijaitsevan kaivoksen läheisyydessä, ja asiasta on annettu seudulla alueellisia varoituksia. Viranomaisten mukaan kyseessä saattaa olla Etelä-Afrikan historian mittavin leijonapako.
Phalaborwassa asuva Mahira Masakwameng kertoi BBC:n haastattelussa: ”Ihmiset ovat peloissaan, sillä erotuksena muihin eläimiin, joita olemme vuosien varrella ajoittain nähneet teillä kuljeksimassa, tiedämme leijonien hyökkäävän joutuessaan kosketuksiin ihmisten kanssa.”
Krugerin luonnonpuiston edustajan Ike Phahlan mukaan leijonien palauttaminen takaisin samalle luonnonsuojelualueelle ei välttämättä ole toimiva ratkaisu, sillä ”ne saattavat karata uudestaan tai joutua muiden leijonien poisajamiksi, sillä leijonille on ominaista puolustaa reviiriään melkoisen voimakkaasti.” Mahdollisten ongelmien vuoksi onkin harkittu paenneiden leijonien siirtämistä esimerkiksi johonkin toiseen kansallispuistoon sen jälkeen, kun eläimet on saatu otettua kiinni. Krugerin luonnonpuistossa leijonia on arviolta 1 600.
Lähteet
[muokkaa]- Fimza, Puhlani: Kruger National Park: 14 lions on the loose in South Africa BBC News. 7.6.2019. BBC. Viitattu 7.6.2019. (englanniksi)