Sastamala syntyy uudelleen

Wikiuutisista
Tulevan Sastamalan vaakunaksi tulee 1973 Vammalaan liitetyn Karkun kunnan vaakuna.

28. joulukuuta 2007

Vammalan ja Äetsän kunnanvaltuustot ovat eilen illalla äänestäneet sulautumisesta uuteen Sastamalan kaupunkiin. Aiemmin myös Mouhijärven valtuusto on tehnyt asiassa vastaavan myönteisen päätöksen. Punkalaitumella on päädytty vastakkaiselle kannalle ja päätetty säilyttää kunnan kunnallinen itsenäisyys.

Tulevan Sastamalan kaupungin historia on eräänlainen kuntaliitosten ja erojen historia, sillä sata vuotta sitten Kokemäenjoessa olevan Vammaskosken rannalle perustettiin kolmen talon maista Kauppala. 1950-luvulla Kauppala haukkasi osan entisestä emäpitäjästään Tyrväästä. Lopulta sekä loput Tyrvään kunnasta, että Karkun kunta kokonaisuudessaan yhdistettiin Vammalan kaupunkiin vuonna 1973. Vuosi sitten Suodenniemen kunta liitettiin osaksi Vammalan kaupunkia. Myös Äetsa on kuntaliitoksen tulosta, sillä kunta on Keikyän ja Kiikan yhteenliittymä.

Alueella on siis kokemusta kuntaliitoksista. Yleisesti voidaan todeta, että paikalliset identiteetit eivät ole kadonneet mihinkään liitosten myötä. Tähän on olemassa oma hyvä syynsäkin kuten Aamulehden toimittaja Riitta-Liisa Pirttikoski toteaa: "Ja miksi, sillä paras on sama: omintakeinen itsellisyys, jonka avulla seistään pystyssä, toi tuleva mitä tahansa"

Lähteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa