Saunalahdessa sisäpiirikauppaepäily

Wikiuutisista

31. elokuuta 2009

Saunalahden osakekaupoissa epäillään törkeää sisäpiiritiedon väärinkäyttöä vuonna 2005. Epäiltyinä on neljä henkeä. Tutkinta koskee satojen tuhansien eurojen osakekauppoja vuonna 2005.

Vuonna 2005 myös islantilainen pääomasijoittaja teki Saunalahden osakkeista julkisen ostotarjouksen, mikä aiheutti jyrkän nousun osakkeiden arvossa. Saunalahti päätyi lopulta Elisan omistukseen.

Sisäpiiritiedon väärinkäyttöepäilyt ovat Suomessa harvoin johtaneet tuomioihin.

Finanssivalvonta valvoo pörssiyhtiöiden toimintaa Suomessa - käytännössä esimerkiksi sitä, ettei osakekaupoissa käytetä lain vastaisesti sisäpiiritietoja. Entisen Rahoitusvalvonnan eli Ratan tehtävät siirtyivät vuoden alussa Finanssivalvonnalle.


Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa