Suomalaisturisti runteli suojelukohdetta Pääsiäissaarella
26. maaliskuuta 2008
Suomalaisturisti on jäänyt kiinni yritettyään ottaa matkamuistoksi palan korvaa yhdestä UNESCOn maailmanperintökohteeksi julistamasta Moai-kivipatsaasta Pääsiäissaarella. Patsaat ovat mittaamattoman arvokkaita ja teko on aiheuttanut maailmalla suurta kohua. Tekijä on asetettu kotiarestiin ja häntä saattaa odottaa kova tuomio.
Muistomerkkejä suojaavan lain rikkomisesta saattaa seurata jopa seitsemän vuoden vankeustuomio ja yli 12 000 euron sakot. Tapauksesta on Chilen tiedotusvälineiden lisäksi uutisoineet laajasti yleisradioyhtiö BBC ja uutiskanava CNN verkkoversionsa etusivulla. CNN:n lähteiden mukaan paikallinen nainen oli kertonut viranomaisille nähneensä suomalaismiehen tapahtumapaikalla Anakena beachilla patsaasta irroitettu kivenpala kädessään. Mies tunnistettiin myöhemmin naisen kuvailemien tatuointien perusteella.
"Onneksi tämän tyyppisiä asioita ei tapahdu joka päivä, vaikka joskus tapahtuukin, niitä on lähes mahdotonta valvoa koska Pääsiäissaarella on muinaismuistoja laajalti joka paikassa ja vahdit eivät kykene enneltaehkäisemään tämän kaltaisia tekoja", Pääsiäissaaren poliisipäällikkö Cristian Gonzalez kertoi uutistoimisto AP:n haastattelussa.
Moai-patsaat olivat ehdolla listalle uudet maailman seitsemän ihmettä, mutta eivät tulleet valituiksi.
Lähteet
[muokkaa]- Suomalaisturistia uhkaa ankara tuomio Pääsiäissaarilla YLE Uutiset. Viitattu 26. maaliskuuta 2008.
- Easter Island statue 'vandalized' CNN. Viitattu 26. maaliskuuta 2008. (englanniksi)
Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien tätä aihetta.
- Wikipediassa on artikkeli aiheesta Moai.
- Moai-patsasta turmelleelle suomalaismiehelle sakkoja