Suomessa alkaa kesän tullen jättiputkien tuhokampanja

Wikiuutisista

16. maaliskuuta 2009

Kaukasianjättiputken levinneisyys

Varsinais-Suomi ja Satakunta tuhoavat jättiputkia kesällä 2009. Euroopan aluekehitysrahasto tukee hankkeita. Satakunnassa on 174 jättiputkiesiintymää. Pohjois-Karjalassa on käytetty hävittämiseen mekaanista hävittämistä, torjunta-aineita ja kukintojen polttamista. Näiden lisäksi kokeillaan myös tummalla pressulla peittämistä ja laiduntamista. [1]

Kasvin siemenet ovat itämiskelpoisina 5 - 8 vuotta. Jättiputken kasvineste aiheuttaa iholla palovamman kaltaisia suuria rakkuloita sekä hengitysvaikeuksia. Oireita saavat lähes kaikki.

Kaukasianjättiputki
Persianjättiputki

Suomessa on ainakin kaksi jättiputkilajia, kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum) ja persianjättiputki (Heracleum persicum). Jättiputki on tulokaslaji. Se ei kuulu alkuperäiseen Suomen luontoon.[1]

Pohjois-Karjala[muokkaa]

Pohjois-Karjalassa oli 1 200 jättiputkiesiintymää, joista 700 on järjestelmällisen tuhoamisen piirissä. Sieltä kampanja levisi Kainuuseen, jossa Ystävyyden puiston tutkimuskeskuksen partio hävitti ilmaiseksi jättiputkia haja-asutusalueella.

Etelä-Suomi[muokkaa]

Koko maassa on yli 10 000 laajaa jättiputkiesiintymää, paljon myös Etelä-Suomessa, Espoossa ja Kirkkonummella: tienvarsilla, pihoilla ja rakentamattomilla tonteilla. Kauniaisten kaupunginpuutarhuri Jeannette Lundell oli hämmästynyt kesällä 2008, miten välinpitämättömästi ja lepsusti Suomessa suhtauduttiin jättiputkiin. Lundellin mukaan jättiputket ovat vakava ongelma Tanskassa ja Norjassa. Ne kannattaisi hävittää ennen kuin ongelma pahenee vakavaksi. Jättiputki aiheuttaa iholle palovammoja. Lue hävitysohjeet.

Luonnontieteellisen keskusmuseon professori Pertti Uotila mukaan Suomessa on keskusteltu lainsäädännön tiukentamisesta, mutta hanke on juuttunut työryhmiin. Luonnonsuojelulain mukaan jättiputkea saa yhä kasvattaa omalla pihalla, mutta se ei saa levitä pihaan ulkopuolelle. Lakia ei valvota. Kasvi on karannut monilta pihoilta luontoon.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 Jättiputken kimppuun käydään uusin keinoin yle.fi. 16.03.2009. YLE. Viitattu 16.03.2009.
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa