Suomi juhlii 90-vuotista taivaltaan
6. joulukuuta 2007
Suomi juhlii tänään yhdeksättäkymmenettä itsenäistä vuottaan. Juhlallisuuksia on vietetty jo eilen, itsenäisyyspäivän aattona. Helsingissä, Luumäellä ja Nivalassa sytytettiin kynttilöitä Suomen presidenttien haudoille. Kynttilöillä haluttiin muistaa itsenäistä Suomea ja aiempien sukupolvien tekemää rakennustyötä. [1]
Myös eduskunnassa kunnioitettiin Suomen taivalta pitämällä juhlaistunto, jonka pääaiheeksi nousivat peruspalvelut ja äänestysaktiivisuus. Juhlaistuntoon oli kutsuttu tasavallan presidentti Tarja Halonen puolisoineen sekä presidentti Mauno Koivisto ja presidentti Martti Ahtisaari puolisoineen. Istuntoon oli lisäksi kutsuttu suurlähettiläitä, valtion virkamiehiä, armeijan ylimpiä päälliköitä, maaherroja ja entisiä eduskunnan puhemiehiä. [2]
Töölönlahdella järjestettiin aattoiltana hieman kello kuuden jälkeen ilotulitus, jota kerääntyi katsomaan muutamia tuhansia ihmisiä. Ilotulituksen värit olivat – juhlaan kuuluen – sinivalkoiset. [3]
Itsenäisyyspäivään liittyy perinteitä
[muokkaa]Itsenäisyyspäivä alkoi perinteisesti, kun Suomen lippu vedettiin salkoon Tähtitorninmäellä kello 9. Kello 11.15 presidentti Tarja Halonen laski seppeleen Hietaniemen hautausmaalle. [4]
Itsenäisyyspäivänä myönnetään jälleen myös kunniamerkkejä. Presidentti Tarja Halonen myöntää niitä yhteensä 5 085. Suurristit saa tänä vuonna kaksi henkilöä. Suomen Pankin pääjohtajalle myönnetään Suomen Leijona ja Jyväskylän yliopiston rehtorille, ritarikuntien kansleri Aino Sailiselle annetaan Suomen Valkoisen Ruusun suurristi. Vapaudenristejä myönnetään tänä vuonna 14. Ensimmäisen luokan ristin saa maaherra Anneli Taina. Toisen luokan Vapaudenristi myönnetään eversti Pekka Rapilalle. [5]
Ilta huipentuu juhlavastaanottoon
[muokkaa]Itsenäisyyspäivä huipentuu tasavallan presidentin juhlavastaanottoon, jonne vieraita on tänä vuonna kutsuttu noin 1 900. Vastaanotto alkaa kello 18.50.[4] Kättelyn aikana kuultavasta musiikista vastaa tänä vuonna Kaartin soittokunta.[6]
Juhlilla on pitkä historia. Ensimmäinen juhlavastaanotto järjestettiin jo vuonna 1919, jolloin vieraslistalle kuului noin 150 henkeä. Siitä lähtien juhlia on järjestetty lähes poikkeuksetta vuosittain. [7]
Lähteet
[muokkaa]- ↑ Kynttilät syttyivät presidenttien haudoilla iltapäivällä HS.fi. 5.12.2007, kello 22.25. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.12.2007.
- ↑ Hanna Kaarto: Syrjäytyminen huolestutti eduskunnan juhlaistunnossa HS.fi. 5.12.2007, kello 14.37. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.12.2007.
- ↑ Markku Karumo: Itsenäisyyspäivän aatto toi ilotulituksen valoa Töölönlahdelle HS.fi. 5.12.2007 20.02. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.12.2007.
- ↑ 4,0 4,1 Itsenäisyyspäivän muistio - juhlallisuuksia aamusta iltaan YLE uutiset. 5.12.2007, kello 14.43. Yleisradio Oy. Viitattu 6.12.2007.
- ↑ Liikanen ja Sallinen palkitaan itsenäisyyspäivänä suurristeillä YLE uutiset. 1.12.2007, kello 21.15. Yleisradio Oy. Viitattu 6.12.2007.
- ↑ Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto 6.12.2007 5.12.2007. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 6.12.2007.
- ↑ Linnan juhlilla pitkä historia YLE uutiset. 5.12.2007, kello 17.18. Yleisradio Oy. Viitattu 6.12.2007.