Suomi toinen tuloerojen kasvussa Uuden-Seelannin jälkeen
16. marraskuuta 2008
OECD:n tilastojen mukaan Suomi on OECD-maista toinen tuloerojen kasvussa Uuden-Seelannin jälkeen vuosina 1995-2005. Suomessa otettiin mallia Uudesta-Seelannista 1990-luvun puolivälissä.
Uusi-Seelanti
[muokkaa]Uuden-Seelannin ihme perustui liberalistiseen talousuudistukseen, joka aloitettiin vuonna 1984. Sitä ennen maa kärsi inflaatio-devalvaatio-kierteestä. Tuloerot olivat pieniä ja suuri osa yritystoimintaa oli kansallistettu. Radikaalissa uudistuksessa vapautettiin rahamarkkinat, poistettiin tuonnin rajoitukset ja elinkeinotuet mukaan lukien maatalous. Valuutta päästettiin kellumaan. Etenkin suurituloisten verotusta kevennettiin. Säädettiin arvonlisävero. Palkoista sopiminen annettiin yrityksille.
Talouskasvu nousi 6 %:n ja tuloerot kasvoivat vahvasti. Huippupalkat nousivat. Vuonna 1993 joka viides kotitalous sinnitteli köyhyysrajan alapuolella. Työttömyys kolminkertasitui muutamassa vuodessa. Sen jälkeen liberalisoimista ei enää jatkettu ja tuloerojen kasvu hidastui.[1]
Suomi
[muokkaa]Helsingin Sanomien mukaan monet Uuden-Seelannin työmarkkinauudistukset olivat olivat jopa Paavo Lipposen hallitukselle liian radikaaleja. Suomessa tuloerot kasvoivat OECD-maista nopeiten 1990-luvun lopussa. OECD:n mukaan parhaiten ansaitseva 10 % suomalaisista tienaa nettona 6 kertaa enemmän kuin heikommin tienaava 10 %. Uudessa-Seelannissa ero on 9. Joidenkin mielestä Suomi nousi tuloerojen kärkeen pääomatulojen verouudistuksella vuonna 1993.[2]
Uusliberalismi Suomessa
[muokkaa]Professori Heikki Patomäen mukaan uusliberalismia ovat levittäneet OECD, IMF ja EU ja Suomi on uudistanut taloutta sen mukaisesti 1980-luvun lopulta alkaen. Rahoitusmarkkinat vapautettiin 1983-1987. Neljässä vuodessa pörssikurssit kolminkertaistuivat, asuntojen hinnat kaksinkertiastuivat ja yritykset kasvoivat riskipääomalla. Harri Holkerin hallitus (1987-1991) alkoi liikelaitostaa valtion hallintoa. Oppia haettiin kalliilta ja turhilta ulkomaisilta konsulteilta. Konsulteille uudistukset olivat tuottoisia.
Patomäen mukaan kilpailukyky esitettiin kansallisena elonjäämisoppina. Kyse oli talvisodan tavoin kansallisesta eloonjäämisestä. Kilpailukyky vaati rankkoja uudistuksia. Kun SKOP kaatui, Esko Ahon hallitus vastasi talouskriisiin IMF-tyylisellä kiristyksellä ja uusliberaaleilla uudistuksilla. Uusliberalismin ihanne on minimoitu julkishallinto tulojen tasaajana. Ahon hallitus yksityisti valtion yrityksiä 1990-luvulla. Vuosina 1987-2004 valtio luopui 20-30 yhtiön koko omistuksesta tai määräysvallasta. Suurin osa Lipposen kaudella. Esimerkiksi Sampo, Valmet , Sisu , Rautaruukki , Partek, Engel ja osa Finnair:a. Rahat käytettiin velkoihin.
Patomäen mukaan lama v. 1991-1995 olisi voitu välttää paremmalla ja tiukemmalla säätelyllä ja joustavammalla valuuttakurssipolitiikalla. Kupla syntyi noudatetusta politiikasta.Ylikuumeneminen olisi vältetty pääomien säätelyn pitämisellä ennallaan. Rahoitusmarkkinat olisi voitu vapauttaa säädellymmin. Ylilyönnit olisi torjuttu kireämmällä finanssipolitiikalla ja velkaantumisen kannustimien poistolla. Elvytys olisi rahoittanut osin itse itsensä, sillä työttömyyden lasku vähentää menoja.
BKT ei huomioi julkisia palveluja ja ekologisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Suurin osa suomalaisista tukee julkisia palveluja ja hyvinvointivaltion ihanteita.[3]
Lähteet
[muokkaa]- ↑ Talousihmeen todellisuus, Suomen ihailema Uusi-Seelanti johtaa tuloerojen kasvussa. Toisena on Suomi, Helsingin Sanomat 16.11.2008 D3
- ↑ Talousihmeen todellisuus, Suomen ihailema Uusi-Seelanti johtaa tuloerojen kasvussa. Toisena on Suomi, Helsingin sanomat 16.11.2008 D3
- ↑ Heikki Patomäki, Uusliberalismi Suomessa WSOY 6.8.2007 s.12-13, 62, 66, 71, 79, 88, 121 ja 127
Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien aihetta Johtajien palkitseminen, eläkket ja tuloerot.
