Tähtivaeltaja-palkinto Maarit Verroselle

Wikiuutisista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

4. heinäkuuta 2011

Helsingin science fiction -seuran Tähtivaeltaja-palkinto parhaasta vuonna 2010 suomen kielellä julkaistusta tieteiskirjasta on annettu Tammen julkaisemalle Maarit Verrosen romaanille Kirkkaan selkeää.

Kyseessä on kolmas kerta, kun palkinnon on saanut kotimainen teos. Palkintoraati luonnehti teosta dystopiseksi näyksi siitä millaiseen maailmaan piittaamattomuus luonnon ja ihmisten hyvinvoinnista johtavat. Raadin mukaan kyseessä on ”merkittävä kirjallinen puheenvuoro nyky-yhteiskunnan huolestuttavista piirteistä”.

Teos sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihmisten jaottelu hyödyllisiin ja hyödyttömiin on kärjistynyt niin, että yhteiskunnan pohjasakkaa metsästetään kuin tuhoeläimiä. Romaanin päähenkilö pysyy pinnalla muun muassa teettämällä suuria vartalonmuokkauksia tositelevisio-ohjelmassa. Sisäänpäinkääntyneen kaupunkiyhteiskunnan ulkopuolella etenee luonnon tuho. Ilmastonmuutoksen ja eläinlajien hävittämisen seurauksena laajat alueet ovat autioituneet. Kansa on johdatettu näiden ongelmien parista juhlimiseen, jopa oman terveytensä kaupalla.

”Kylmäävintä Verrosen omaäänisesti kerrotussa visiossa on huomio, kuinka kukaan ei reagoi vähän kerrallaan eteneviin muutoksiin. Kun suostumme mukisematta yhä uusiin vapauden rajoituksiin ja suljemme silmät kaikelta, mikä ei välittömästi kosketa meitä, olemme omalta osaltamme vauhdittamassa luisua peruuttamattomaan alamäkeen”, raati kuvailee.

Raadin mukaan Verrosen kirja näyttää uskottavasti, mihin nykyajan ilmiöt kehittyessään johtavat. Se varoittaa vaipumasta itsetyytyväisyyteen näennäisen yltäkylläisyyden keskellä.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat kirjallisuusarvostelija Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kirjallisuusarvostelija Elli Leppä ja toimittaja Vesa Sisättö.

Lähteet[muokkaa]

Katso myös tähän aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa