Siirry sisältöön

THL: Rokote lisäsi lasten narkolepsiatapauksia

Wikiuutisista

2. helmikuuta 2011

Pandemrix-rokotetta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi eilen, että vuosina 2009–2010 jaetut Pandemrix-sikainfluenssarokotteet ovat todennäköisesti jonkin muun tekijän kanssa yhteisvaikutuksessa aiheuttaneet narkolepsiatapausten lisääntymisen Suomessa.

60 henkilöä ikäluokassa 4–19 vuotta sairastui narkolepsiaan vuosina 2009 ja 2010. Heistä 52 eli lähes 90 % sai sikainfluenssarokotuksen ja kaikista tuonikäisistä suomalaisista 70 %, minkä perusteella THL arvioi alustavasti, että rokotettujen narkolepsiariski oli 9-kertainen verrattuna rokottamattomiin. Muissa ikäryhmissä ei ollut poikkeuksellisen paljon narkolepsiaa eikä rokotteen ole todettu olleen siihen yhteydessä.

Pandemrix-rokotetta käytettiin monissa maissa, mutta Suomen lisäksi vain Ruotsissa ja Islannissa tapahtui narkolepsiaan sairastumisen lisääntymistä. Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että narkolepsia olisi liittynyt tiettyihin rokote-eriin.

Suomessa tehdään nyt lisätutkimuksia, ja Kansallisen narkolepsiatyöryhmän loppuraportti valmistuu elokuun lopussa.

THL muistuttaa, että sikainfluenssaa vastaan rokottaminen vähensi kuolleisuutta sikainfluenssaan sekä tehohoidon tarvetta.

Sairastuneilla perinnöllinen alttius

[muokkaa]

THL:n tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että tähän mennessä tutkituilta 22:lta narkolepsiaan sairastuneelta on löydetty perinnöllinen riskitekijä. Kyseessä on HLA-molekyyliin liittyvä riskitekijä, joka on pohjoiseurooppalaisilla varsin yleinen: yli neljäsosalla pohjoiseurooppalaisista on se. THL:n asiantuntijoiden mukaan riskitekijä ei riittäne selittämään narkolepsiatapauksia, vaan jokin ympäristötekijä lienee vaikuttanut yhdessä rokotteen kanssa narkolepsian puhkeamiseen.

Katso myös aiheeseen narkolepsiatapaukset liittyvät aiemmat uutiset.

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa