Tehy-neuvotteluissa loppurutistus

Wikiuutisista

17. marraskuuta 2007

Neuvottelut Tehyn ja kuntatyönantajan välillä jatkuvat viikonlopun ajan. Asiakysymyksissä on päästy yhteisymmärrykseen jo aiemmin, mutta lopullisessa kysymyksessä palkankorotuksista ei ole lähennytty. Viimeisimmän neuvotteluista annetun tiedon mukaan osapuolten tarjoukset olivat kaukana toisistaan.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpäällä ei ollut tietoa neuvottelujen viimeisistä vaiheista tai siitä, mitä maan hallitus on mahdollisesti osapuolille sanonut tai luvannut.

Jos sopua ei saavuteta viikonloppuna, tulevat hoitajien joukkoirtisanoutumiset voimaan tiistaina aamuyöllä. Potilasturvalaki on jo tullut voimaan, ja ensimmäiset hoitajat työhön velvoittavat määräykset on jaettu. Kaikkia, joille määräys on osoitettu, ei ole kyetty vielä tavoittamaan.

Tehy on varautunut pitkään työtaisteluun. Sen lakkokassan ilmoitetaan olevan 19 miljoonaa euroa. Tarvittaessa järjestö kykenisi realisoimaan omaisuuttaan.

Lähteet[muokkaa]