Tytär surmasi perheensä jouluaattona Yhdysvalloissa
27. joulukuuta 2007
Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa epäillään 29-vuotiasta naista perheensä surmaamisesta. Hänet, ja osallisuudesta epäilty poikaystävä on pidätetty. Surmatut yhteensä kuusi ihmistä ovat tekijän perheenjäseniä kolmessa polvessa, nuorimmat kolme- ja kuusivuotiaita. Surmatyö tapahtui Seattlen itäpuolisessa Carnationin pikkukaupungissa. Uhrit oli surmattu todennäköisesti ampumalla.
Teko paljastui, kun surmatun työtoveri ryhtyi selvittämään yllättävää poissaoloa työpaikaltaan paikallisesta postista. Poliisi oli saanut jouluaattona kymmenen sekunnin mittaisen hätäpuhelun, mutta paikalle saapunut partio ei ollut jatkanut tien sulkenutta lukittua porttia pidemmälle.
- Emme tiedä vielä, miksi poliisit eivät menneet portin ohi. Tutkimme asiaa, kertoi konstaapeli John Urquhart Kingin piirikunnan sheriffintoimistosta.
Lähteet
[muokkaa]- Kuuden hengen perhesurma paljastui Seattlessa Viitattu 27. joulukuuta 2007.
Koordinaatit: