Vaaliavustusta saaneet poliitikot esittävät rahoittajaansa vuorineuvokseksi
20. toukokuuta 2008
Useat vaaliavustusta saaneet suomalaispoliitikot esittävät vuorineuvoksen tittelin myöntämistä avustuksia jakaneelle liikemiehelle. Kohun keskelle joutunut Tokmanni-ketjun omistaja Kyösti Kakkonen pitää Iltalehden julkaisemaa uutista käsittämättömänä. Hän pitää vihjailua asiassa törkeänä ja kohtuuttomana. Hän lohkaiseekin, että Suomessa vallitseva kylmä sää johtuu kaiken helteen pakkaantumisesta Eduskuntataloon, joka onkin ollut median kiinnostuksen ja keskustelun polttopisteessä viime viikot ilmi tulleiden vaalirahoituskuvioiden jälkeen.
Tukea saaneiden ja arvonimeä Kakkoselle myöntäneiden poliitikkojen joukossa on muun muassa entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva sekä Sauli Niinistö.
Pääministeri Matti Vanhanen sen sijaan totesi, että jo marraskuussa arvonimilautakunnassa asiaa käsiteltäessä päätettiin ettei Kakkoselle vuorineuvoksen titteliä myönnetä. Arvonimeä oli ryhdytty hakemaan välittömästi vaalien jälkeen. Kakkonen oli ollut huomattava rahoittaja vaaliavustuksia jakaneessa Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ssä.
Myös arvonimilautakuntaan kuuluva Vanhanen on saanut kyseiseltä yhdistykseltä rahoitusta. Vanhanen on nyt ilmoittanut harkitsevansa itsenä jääväämistä lautakunnan päätöksissä.
Lähteet
[muokkaa]- Kakkonen pitää vihjailua käsittämättömänä MTV3 Uutiset. Viitattu 20. toukokuuta 2008.
- Vanhanen varoittaa poliittisesta kriisistä YLE Uutiset. Viitattu 20. toukokuuta 2008.
Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien tätä aihetta.
- Wikipediassa on artikkeli aiheesta Vaalirahoitus 2007.
- Enemmistö uskoo poliitikkojen olevan ostettavissa