Valtatien 6 parannustyö on vuoden suurin tiehanke

Wikiuutisista

28. tammikuuta 2008

Lappeenrannan ja Imatran välisen valtatien 6 osuuden parannustyömaa on vuoden 2008 suurin tiehanke Suomessa. Hankkeen rahoitus vuodelle 2008 on 177 miljoonaa euroa. Parannustyö käynnistyi Lavolassa, noin viiden kilometrin päässä Lappeenrannasta, jossa maanantaina aloitettiin nelikaistatyömaan räjäytystyöt.

Parannustöitä tehdään useissa kohteissa Lappeenrannan ja Imatran välillä yhtäaikaisesti. Kaiken kaikkiaan tietä parannetaan lähes 50 kilometrin matkalla. Aiemmin tietä on parannettu muuttamalla kolmen kilometrin osuus moottoritieksi Joutsenon ja Lappeenrannan välillä.

Parannushankkeen ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2010.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa