Vapaa-ajattelijain liitossa kuohuu

Wikiuutisista

13. toukokuuta 2009

Vapaa-ajattelijain liitto irtisanoi toiminnanjohtaja Paula Vasaman liittohallituksen 12.5.2009 pidetyssä kokouksessa. Liiton julkaiseman tiedotteen mukaan irtisanomisen syy on henkilöstä johtuva luottamuspula, jonka seurauksena edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle ei ole. Liittohallitus olettaa päätöksestä saattavan sukeutua laajankin väittelyn liiton sisällä.[1] Suomen tietotoimiston julkaisemassa uutisessa liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelä sanoi, että ”tulehtunut tilanne ei ratkennut millään muulla toimenpiteellä”. Niemelän mukaan erottamisen taustalla ovat pitkäaikaiset ristiriidat liiton sisällä. Niemelä viittasi myös poliittisiin erimielisyyksiin liitossa.[2] Niemelä itse edustaa vihreitä ja on mukana myös Suomen humanistiliiton ja Skepsiksen toiminnassa.[1]

Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtaja Erkki Hartikainen pitää irtisanomista täysin laittomana.[1] Hänen mukaansa irtisanomisen taustalla on riitely liiton varallisuuden käytöstä. Toiminnanjohtaja Paula Vasama on Hartikaisen mukaan estänyt rahojen tuhlaamisen ja tästä syystä hän olisi joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi.[3] Myös liiton entinen työntekijä Janne Vainio[4] on viitannut Vasamaan aikaisemmin suunnattuun ajojahtiin.[4]

Vapaa-ajattelijain liiton toimistonhoitajan tehtävistä vuonna 2003 irtisanottu Kimmo Sundström väittää, että monia luottamushenkilöitä on ”aina milloin milläkin tekaistulla perusteella” sanottu syyllisiksi ongelmiin. Heitä on hänen mukaansa erotettu, jätetty valitsematta uudelleen tai he ovat lähteneet pois sairaaksi muuttuneeseen toimintailmapiiriin kyllästyneinä. Hänen mukaansa kaikki liiton viime vuosien työntekijät ovat käyneet työterveydenhuollossa työilmapiirin takia.[5]

Paula Vasama on kolmannen polven vapaa-ajattelija. Hän oli liiton toimiston- ja taloudenhoitajana vuosina 1984–87, liiton pääsihteerinä 1986–87 ja toiminnanjohtajana vuoden 2004 alusta. Haastattelussa vuonna 2004 Vasama sanoi, että hänen mielestään aikaisempina toimintavuosina politiikka ei näkynyt liiton toiminnassa sen enempää kuin nykyisinkään, vaikka vapaa-ajattelijoista tuolloin vielä yritettiin maalata kuvaa tietyn puolueen peitejärjestönä. ”On tietysti kirkon edun mukaista ylläpitää uskonnottomista yleensä ja vapaa-ajattelijoista poliittisia ja muita ennakkoluuloja.” Vasama ei ole ollut minkään puolueen jäsen.[6]

Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 1,2 Hartikainen, Erkki: Paula Vasama on irtisanottu liittohallituksen puhelinkokouksella Jumalaton. 12.5.2009. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 13.5.2009.
  2. Vapaa-ajattelijain liitto erotti toiminnanjohtajansa Helsingin sanomat. 13.5.2009. STT. Viitattu 13.5.2009.
  3. Hartikainen, Erkki: Mitä tapahtuu Vapaa-ajattelijain liitossa Jumalaton. 4.5.2009. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 13.5.2009.
  4. 4,0 4,1 Hartikainen, Erkki: Vapaa Ajattelijan päätoimittaja erotettu kaikista tehtävistään ja muuta sekoilua 9.11.2005. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 13.5.2009. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Hartikainen3” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  5. Sundström, Kimmo: Työpaikkaongelmat jatkuvat Vapaa-ajattelijain liitossa 1.9.2006. Pääkaupunkiseudun ateistit. Viitattu 13.5.2008.
  6. Vainio, Janne: Liitolla uusi toiminnanjohtaja Vapaa ajattelija. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 13.5.2008.
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa