Vastamielenosoittajat aseistautuivat rautatangoin, poliisi kertoi estäneensä mellakan Ruotsissa

Wikiuutisista

9. joulukuuta 2007

Ruotsin poliisi väittää estäneensä mellakan Tukholman lähellä Salemissa pidättämällä noin 200 ihmistä. Uusnatseiksi kuvatut ihmiset ovat osoittaneet mieltään paikalla vuosittain siitä lähtien, kun 7 vuotta sitten ulkomaalainen mies tappoi paikalla 17-vuotiaan ruotsalaispojan. Rasismin tai fasismin vastustajiksi itseään nimittävät militantit ryhmät kuten Antifascistisk aktion ovat vastaavasti järjestäneet paikalla mielenosoituksen aikaan omia vastamielenosoituksiaan. Viime vuosina mielenosoittajien ja vastamielenosoittajien välille on syntynyt tappeluita.

Tänä vuonna useat vastamielenosoittajista olivat aseistautuneet rautatangoin ja tehneet mielenosoituksen estämiseksi tiesulkuja. Ruotsin poliisi väittää estäneensä väkivaltaisen mellakan vangitsemalla lähes 200 henkilöä ja pysäyttämällä kolme alueelle pyrkivää vastamielenosoittajien bussia. Uhkaavasta tilanteesta sekä virkavallan ja vastamielenosoittajien välisestä kärhämöinnistä huolimatta itse mielenosoitus sujui melko rauhallisesti.

Myös kaksi alueella olevaa koulurakennusta kärsi palovahinkoja. Palokunnan mukaan ainakin toinen paloista oli tuhopoltto, jossa kouluun oli heitetty palava esine. Vastamielenosoittajat yrittivät estää palokunnan saapumisen palopaikalle heittäen palomiehiä kivillä.

Lähteet[muokkaa]

Katso myös[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa